sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Uusi vuosi-uusi alku

Juhlana uusivuosi ei minusta koskaan ole ollut mitenkään erityisen merkityksellinen. itseasiassa kaikki pakkojuhlittavat pyhät ovat mielestäni turhia. Vappuna, pitää pukeutua hassusti ja juoda kännit ja olla iloinen, juhannuksena pitää olla kesämekossa ja iloinen, mielellään mökillä. Joulu nyt on joulu, uutena vuotena pitää vetää kännit ja ampua raketteja. Pääsiäisenä ei tarvitse juhlia, pidän pääsiäisestä. Saa taas kerran luvalla syödä suklaata :)
Sitä paitsi kieltäydyn ampumasta tänäkään vuonna raketteja, saasteita. Ja sitten tuijotetaan formulaa ja ammutaan raketteja ja ihmetellään miksi meillä taas kerran on musta ja vetinen joulu.

Viime vuonna olin töissä, sekin oli ihan ok, pääsinpä hyvällä syyllä juhlimisesta ja sain extra rahaa. :)

No niin, sitten siihen syvälliseen osuuteen, miksi pidän uudesta vuodesta. Uusi vuosi on aina uuden alku. Vuosiympyrässäni, joka kulkee vastapäivään, uusivuosi sijottuu about kuutosen kohdalle. Siitä lähdetään menemän ylöspäin kohti kevättä. Uusi vuosi, uudet kujeet. Taas saa tuntea, että takana on yksi vuosi ja siitä ollaan selvitty. Saa ja voi aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Käytännössähän se ei ylensä ole niin, ensivuoden puolella minulla on ihan sama kämppä, samat kissat ja sama työ. Mutta katsokaas se henkinen tila. Se on se pointti. Voi henkisesti päättää aloittaa puhtaalta pöydältä, jättää taakseen edellisen vuoden kuorman ja painon. Päättää aloittaa alusta, antaa menneiden olla ( siis tietysti sellaisten menneiden joiden voi antaa olla, ei kannata esim. poistaa muististaa petos-oikeudenkäyntiä, jossa sattuu istumaan syytettyjen penkillä, tämä oli vain esimerkki).

Nyt on hyvä aika muuttaa asenteitaan, antaa menneiden olla. Muuttaa itseään. Aloittaa alusta. Päättää, että taas kerran tulevasta vuodesta selvitään vaika mitä olisi.
Itse toivon tulevasta vuodesta, seesteistä ja rauhallista, vuotta joskta ei tarvitsisi selvitä, voisi kerrankin vain olla ja mennä eteenpäin, ilman se suurempia mäkiä. Toisaalta tunnen itseni niin hyvin, että saattaisin tylsistyä ilman sen suurempia haasteita....
No kunhan tästä vuodesta tulisi hyvä ja antoisa.

Näiden syvällisten liibalaaba-mietteiden merkeissä, toivotan kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoille erittäin ihanaa tulevaa vuotta 2008!
Kiitos tästä vuodesta, kiitos siitä, että jaksatte lukea juttujani, vaikka joskus niissä ei ole päätä eikä häntää!!!!! :) :) :)

<3 Homssu ja kissapojat

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Tunnustus




No niin, ainahan joskus tapahtuu sellaisia kauheuksia, että ihminen joutuu pyörtämään puheessa. Joskus jopa minä, joka vakaasti seison aina asiani takana riippumatta siitä olenko oikeassa vai väärässä.

Tuossa joulupäivänä tuli televisiosta sellainen elokuva kuin Harry Potter ja viisasten kivi, alun olin nähnyt monta kertaa, mutta koskaan en ollut jaksanut katsoa elokuvaa loppuun saakka. Tällä kertaa ylitsevuotavan väsymyksen kourissa jäin makaamaan zombiemaisesti, kuola suupielestä valuen, television eteen ja katsoin elokuvan loppuun. Jäin koukkuun, kerrasta. Niinhän siinä usein käy. Pakko saada nähdä miten tarina jatkuu. Seuraavana päivänä, tai no kuitenkin ensimmäisenä arkena, hurautin metrolla kaupoille ja ei kun ostamaan Pottereita. Onneksi sellainen boksi, jossa oli kaikki nelja leffaa oli alennuksessa ja tuli halvemmaksi kuin irtoleffat. Uusinta leffaa en ottanut, koska se oli niin kallis ja ajattelin, että kyllä näillä vanhoillakin selvitään.

Ei selvitty, jouduin tänän juoksemaan uudelleen kauppaan ja ostamaan uusimman Potterin, Feenixin kilta. 24 tunnin sisällä sain kaikki neljä Potteria tuijotettua. Sitten lähetin rakkaalle harrypotter-fanaatikko ystävättärelleni sähköpostia ja pyysin lyhyttä referointia viimeisestä kirjasta. Tunnusta sis nyt olen nähnyt kaikki Harry Potter elokuvat ja pidin niistä. Ja ne ihanat näyttelijät, niissä elokuvissa esiintyy niin mahtava näyttelijä kaarti, ettei sitä voi sanoin kuvata, suosikkini ovat tietysti Gary Oldman ja Alan Rickman.

Olen aina ollut potter-kirjoja vastaan, myönnän sen. Jo koko Harry Potterin hahmo on aiheuttanut minussa yökötystä, sellainen silmalasipäinen, selkärangaton nysväle ( juu, minulla itselläni on silmälasit) Voisiko vähempää kiinnostaa, että sellainen on jossain taikakoulussa taikomassa.

So not!!!!!!

Ja se vouhotus, joka kirjojen ympärillä pyörii. Kaikki palvovat sitä ja vouhkaavat kuinka älykkäitä ja hienoja kirjoja ne ovat. Ilmiö. Jengi jonottaa keskellä yötä pimeässä, saadakseen kirjan heti sen ilmestyttyä. Pakko myöntää, etten vieläkään ymmärrä. Ei ne nyt niin hienoja kuitenkaan ole. Ja toisaalta oli ihan hemmetin fiksua odottaa nyt näkyi kaikki kerralla. Ja J.K. Rowling tahkoaa lisää rahaa. Ei muuten varmaan lopeta Potter-kirjojen kirjoittamista, on ne niin hyvä rahanlähde...

Mutta nyt siis tunnustan, minulta löytyy ne kaiki elokuvat ja melkein pakonomaisesti tuijotin ne melkein putkeen. Star wars-trilogiaa en ole nähnyt. Taru sormusten herrasta kylläkin. Pitäisi ostaa sekin, että voisi sitäkin yöt läpeensä tuijottaa. Olen siis koukussa. Tunnustan. Pyörrän sanani ja joudun lopettamaan potter-boikottini.

keskiviikkona, joulukuuta 26, 2007

Ohi on, melkein!

Tapaninpäivän ilta, viimeinen pyhä, sitten lokoisat välipäivät ja uusivuosi. Joka toivottavasti on parempi kuin mennyt vuosi.
Kuinka jhanaa, että se on ohi, joulu. Olihan se ihan kivaa, se ruoka ja onhan ne lahjatkin kivoja. Ihanimpia oli tietysti ne muksut, jotka kyselivät joulupukkia heti aamusta. Ja kun se joulupukki tuli ja jätti ne lahjat siihen terassille ja vilkutteli hyvästiksi. Ei tullut sisälle. Minä tunnetusti inhoan joulupukkeja.
Kohokohta oli kun joulupukki toi mukeloille star wars-soundtrackin, kuunneeltiin aattoiltana star wars-musiikkia....
Ja joulusaunassa toki käytiin, sauna on aina mukava paikka. Tietysti hienoiset traumat olivat läsnä, sillä viime vuonna samaisen saunan ylälauteen oikeanpuoleisen reunan naulaukset pettivät ja laude romahti. Noin kolme sekuntia sen jälkeen kun olis sanonut, että tämä laude ei taida kestää meitä kaikkia viittä...
No hienoiset arvet tuli selkään, mutta kuin ihmeenkaupalla, kukaan ei saanut sen kummempia vaurioita. Ainoa vaan, että lihakseni löivät seuraavana päivänä niin jumin, että istuin aika liikkumatta joulunpyhät. :)
Ja se ruoka... Ne kaikki ihanat kalat: mäti, lohi, siika, katkaravut... ja kalkkuna, vaikka se ei ole kala ja kaikki muu lisäke. Rakastan mäti-smetana-sipuli-sössöä.
Minua ei vaan jostain syystä päästetty keittiöön auttamaan ruoanlaitossa, en saanut edes kuoria perunoita, kun niihin tulee kuulemma silloin niin isoja koloja..... En ymmärrä ;)
Sain jonkun verran lahjojakin, kirjoja, suklaata ja lankoja. Pojatkin saivat ruokaa, sheebaa...

Nyt se kaikki ihana hössötys on takanapäin ja väsymys on suurempi kuin sanoin voisi kuvata. Nyt on lomaa. Voi valvoa iltaisin ja katsoa leffoja, nukkua aamuisin ja hengata kaupungilla päivisin.
Eilen kotiuduin siskon luota ja sai valtavan siivousvimman. Siivosin sängynalustani ja keittiönkaapit. Roskaa tuli yksi iso jätesäkki ja kolme pienempää. Suoritin tänään uroteon ja vein roskat roska-astiaan saakka. Se ei ole helppoa. Roska-astiat nimittäin sijaitsevat takapihalla ja sinne pitää mennä kellarin kautta. Lisäksi se on sellainen jättimäinen hirviö laari, jonka luukku on minun kaulan korkeudella.Saa muten leikkiä vähän voimamiestä kun sinne punnertaa isompia säkkejä.
Takaisin tullessani väänsin nilkani 90 asteen kulmaan ja astuin sen päälle, onneksi nilkkani ovat tottuneet väntelyyn. Ja minä en vähästä valita :):):):):):)
Nyt kirjoitan teille rakkaat lukijani tämän pienen hengissäolo raportin ja sitten suuntaan takaisin leffahyllyleni, rupean tuijottamaan jotain erittäin hyvää leffaa ( laitan sen leffan kyllä ensin dvd-soittimeen ja soittimen päälle ja tv:n auki) ja litkimään punaviiniä.
Hyvä suunnitelma.

Hip hei, ihanaa joulu on ohi!!!!!!!!!!

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Rauhallista joulua!


Homssu toivottaa kissapoikineen rauhallista joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille!!
" Orpojen kanssa on kauniimpaa yksin yhdessä kaipuuta kantaa..."
laulaa Sakari Kuosmanen&Veeti Kallio
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

pelejä

IRRITATING GAMES Zanorg Mini Games © kek

Kokeilkaa näitä, näihin jää koukkuun...

torstaina, joulukuuta 20, 2007

selluliitti on rumaa

Näin joulun alla minuun on iskenyt itseinho. Ihan vartaloani kohtaan.
Tämä onkin mielenkiintoinen juttu. Olen täysin normaalipainoinen, lääkärikin sen hiukan aikaa sitten totesi. Olen 167 cm pitkä ja paljastetaan kaikille, painan n.63kg. Se vaihtelee.. Vaatekokoni on täysin normaali 36-40, riippuen vaatteesta.
Silti koen itseni läskiksi ja rumaksi. myönnän jalkani ovat selluliitin peitossa ja selluliitti eli appelsiini-iho on rumaa. Röpyliäistä ihoa sileän sijaan. Julkisesti en uimapuvussa suostu näyttäytymään. Enkä kesällä shortseissa tai hameessa, joka loppuu ennen polvea, koska selluliitti on rumaa.
Mutta, kenen mielestä selluliitti on rumaa? ( sitä ON joka naisella).
Joka aamu kun odotan ratikkaa, mainoksesta minua tuijottaa langanlaiha, kuvankaunis nainen, alusvaatteisillaan. Se nainen on neljä kertaa minun kokoiseni ja mainostaa erästä vaateketjua.
Naisten saunassa 99%tin varmuudella puhutaan parisuhdeongelmista ja selluliitistä. Siellä puristellaan ja kauhistellaan omia ja silti salaa vilkuillaan kenellä on eniten...
Selluliittivoiteet ovat kalliita ja kannattava bisnes. Laihdutusvinkit ja niksit ovat kannattava bisnes. Pikakaunistajat ja laihdutuskuurit ovat kannattava bisnes.

Koska me naiset olemme niin hölmöjä, että uskomme, että selluliitti ja läski on rumaa. En ole koskaan kuullut tai nähnyt kenenkään miehen sanovan, että selluliitti on ruma tai kauhistelevan kaupungilla selluliittisiä naisen jalkoja. Erittäin monen naisen olen niin nähnyt ja kuullut tekevän.
Me naiset ruokimme tätä bisnestä, uskomme retusoituihin mainoskuviin, uskomme mainoskuviin jossa maskeeraajat ja meikkaajat ovat tehneet tuntien esivalmistelutyöt. Meihin on istutettu usko siitä, että lihavat ovat laiskoja ja itsekurittomia. Meihin on istutettu usko siitä, että selluliitti on rumaa. Meihin on myös istutettu usko, että jos meillä on selluliittiä tai normaalia läskiä, meidät voidaan hylätä ja meitä saa vihata.
Kuka meihin tällaisen uskon istuttaa? Mainosmiehet, ystävämme, siskomme, äitimme ( joskus myös isämme ja veljemme, mutta ei se ole niin yleistä)
Äidit ja isät, älkää antako tämän jatkua. Muistakaa kertoa teidän omalle lapselle, varsinkin tytöille kuinka kauniita, täydellisiä ja rakastettavia he ovat, läpi elämän. Heidän ei tarvitse olla täydellisiä, tullakseen rakastetuiksi.
Kertokaa partnerillenne tarpeeksi usein kuinka kaunis ja rakastettava hän on, kehukaa niitä selluliittejä. Koska kuten sanoin, sitä on joka naisella.

Naiset ja miehetkin! Minä haluan nousta barrikaadeille, minä haluan oppia, että selluliitti ja läski on kaunista. En halua enää uskoa mainoskuvia ja- lauseita. En halua enää uskoa naisia, jotka puristavat ihoa vyötäröltään sormien väliin ja huokaavat olevansa läskejä. Silti minä uskon ja haluaisin vetäytyä peiton alle piiloon.

Mistä miehet oikeasti tykkää? En minä tiedä, en minä ole mies. Yleensä miehet tykkäävät sellaisesta naisesta, jonka kanssa he sattuvat puhumaan asiasta. Tai sitten vaan tisseistä ja perseestä :)

Mutta jos haluaa kunnon tissit, ihan luomuna. Kaupan päälle tulee useimmiten ne mahamakkarat tai hehtaaritakapuoli. Mikä nyt sitten on hyvä?
Ja onko se selluliitti rumaa?
Ja miksi se on rumaa?
Mikä siinä on niin pahaa?
En ainakaan kuole ensimmäisenä, jos nälänhätä tai jääkausi tulee, on minulla niin hyvät rasvavarastot omasta takaa.

Ja kaiken tämän jälkeen, kaikki nyökyttävät päätään, juu juu, ei ole oikein ei. Ja yhä edelleen se täydellinen alusvaatemalli tuijottaa minua mainosseinästä.
Koska selluliitti on rumaa.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Ambulanssidraamaa



Rankkapäivä takana. Työpäivä, joulujuhlat ja itkut tirautettu villaketun Albus koiran vuoksi:(


Viimeinkin hiivin kotiin, pikkaista ennen kahdeksaa. Sain pyjaman päälleni ja rojahdin zombie-maisesti televisioni eteen. Talevisio oli päällä. Salamana tajusin, että sälekaihtimien raoista kämppääni tunkee sinivaloa. Eikun ikkunaan. Siinä se oli, ambulanssi, meikän ikkunan alla.

Ambulanssit on niiiiiin seksikkäitä, neuviksi kuitenkin, että ei ne kelta-punaiset, niillä ei naista saa. Vähän myöskin terää pois vie nämä stadin lanssareiden valkoiset vaatteet, kelta-punaiset vaatteiden olla pitää. Mutta kyllä nyt käy, jos on pakko.


Kolme äijää siellä autossa oli. Sai pokan hoidettua ambulanssiin ja ovet kiinni ja odotin innolla lisää välkkyviä valoja ja piipaa-ääntä. Vielä mitä, jätkät jäi kupeksimaan 45 minuutiksi ambulanssiin. Kyllä siinä käväisi lääkäri-setä omalla yksiköllään. Meinasin jo mennä oveen kolkuttamaan ja kysymään mikä maksaa. Mutta arvelin että, pöllähtänyt Homssuli pyjamassa ja muutenkin työrauhan häiritseminen ei olisi ehkä tehnyt hyvää vaikutusta. :)


Kyllä ne sitten lopulta lähtivät, vähän vilkuttivat valoja, muta ei kuulunut puupaa-ääntä. Olin pettynyt. Mutta olihan se sentään ambulanssi. Anteeksi huonot kuvat, ikunan läpi kuvaus ei ole aina helppoa. Se oli ambulanssi.

Olisikohan pojat tulleet katsomaan ranteessani olevaa pattia, jos olisin ikunasta huudellut? :):):):):):):):):):):):):)


Ja Albus-tähtikoira, olit meille niin rakas!! Nyt on sinullakin hyvä olla taas!!!!! <3

-H-

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

joulu vol 5, kuusia ja avaajia

Huomasin ilokseni tänään, etä läheiselle torille oli kasvanut metsä, kuusimetsä. Muuten tori oli autio. Tuli itselleenkin hinku hankkia kuusi, mutta kissat syö sitä kuitenkin ja sitten oksentaa. Enkä edes vietä joulua kotona.
Mutta sitten koitti onni ja autuus. Tulin kotiin. Astahdin ulko-ovelle, josta on näkymä suoraan rappukäytävään ja siinä se oli.... Joulukuusi. Meidän rappukäytävässä on joulukuusi. Valot ja pallot ja kaikki. Se on hieno. Kiitos sille joka sen sinne on laittanut. Eikä ole muovikuusi, kerkesin sitä sen verran hiplata, ennenkuin naapuri tuli.

Ja sitten se toinen asia. Perkeleen purkinavaaja! Ostin kiireessä kaupasta kissanruokaa, halvinta, sen suuremmin purkkeja katsomatta. Tulin kotiin ja minua oli vastassa kaksi erittäin nälkäistä kissaa. Otin kissanruokapurkin ja helvetinperkele, siinä ei ollutkaan sellaista vetojuttua kun normaalisti. Se oli umpinainen ja se olisi pitänyt avata jollain helvetin purkinavaajalla. Luuletteko te, että tässä tästä taloudesta sellainen löytyy, ei todellakaan. Joskus oli yksi pieni, mutta sekin on hukkunut. Pengoin keittiön laatikot läpi, ei ollut, nyt on keittiössä sotku. Tuleekohan kissanruoka firma sen siivoamaan?
Perkele!
Onneksi terävä veitsi ja lievä voimankäyttö, mursivat purkin tahdon ja katit sai muonaa.

Onneksi sentään on se joulukuusi rappukäytävässä, jos kovasti hyperventilaatiokohtaus purkinavaajan tähden, ottaa valtaa, voin aina kipittää sitä katsomaa.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Leffoja ja filosofointia

Taas otetaan käsittelyyn leffa ja harrastetaan vähän filosofointia.
Lempileffani, tai ennemminkin yksi niistä. The butterly effect-Perhosvaikutus
Ja siitä se director´s version EI theatrical version. Se teattereissa pyörinyt versio on ihan lälly. Nyt kerron juonen ja loppuratkaisun, että pääsen filosofoimaan.
Lainaan tekstin suoraan dvd:n takakannesta, koska se on paljon selkeämpi kuin minun selitykseni:
"Evan on kärsinyt nuoresta pojasta lähtien muistikatkoksista.Järkyttävät tapahtumat lapsuudesta ovat pyyhkiytyneet hänen mielestään.Aikuisena Evan huomaa pystyvänsä liikkumaan ajassa ja haluaa palata lapsuuteensakorjaamaan rakkaimpiinsa kohdistuneet rikokset. Muuttamalla yhden asian Evan kuitenkin muuttaa kaiken ja seuraukset ovat kohtalokkaat.Mikä tapaus menneisyydessä voi pelastaa Evanin ja hänen läheistensä tulevaisuuden?"
Näin siis takakansi, selitän lisää. Evan pystyy matkustamaan ajassa mm. lukemalla vanhoja päiväkirjamerkintöjään. Joka kerta kun hän muuttaa menneisyydessä yhden asian ja palaa tulevaisuuteen on tulevaisuuskin muuttunut.
Elokuvassa on hieno kohtaus, jossa Evan menee ennustajalle, joka ei löydä pojan kädstä elämänviivaa...
Loppuratkaisu on avain tässä asiassa. Lopulta Evan tajuaa, että ainoa ratkaisu, että hänen rakkaansa saavat kunnon elämän, on hänen olemassaolonsa puuttuminen. Lopussa hän katsoo videota omasta syntymästään, palaa äitinsä kohtuun ja kuristaa itsensä napanuoraan. Sitten tulee kuvakollaasi, jossa kaikkien hänen rakkaidensa elämä on järjestynyt, kun tämä päähinkilö ei koskaan syntynyt.

Tämä leffa on niin mielenkiintoinen ja hieno. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, muuttaa yhden asian ja kaikki muuttuu. se on niin hieno ajatus. Oivaltava.
Ja tuo loppu ( siis ohjaajan versiossa, siinä toisessa on ihan lällyerilainen loppu)
Siinä on pohtimista...
A) onko olemassa ihmisiä, joiden ei olisi koskaan pitänyt syntyä vai onko meillä jokaisella tarkoitus?
B) Ei pidä jossitella, mutta jos olisimme tehnyt menneisyydessä yhdenkin pienen asian toisin, olisiko elämämme nyt erilaista?
C) Ohjaako elämäämme kohtalo vai teemmekö päätökset ja valinnat sattumanvaraisesti?
Voimmeko siis itse tuhota tai pelastaa elämämme, tiedostamattomilla valinnoilla vai onko tämä suunniteltua?
Onko esimerkiksi tiettyjen ihminen kohtaaminen sattuma, vai onko takana suunnitelmallisuus, joka pitää maailman käynnissä. Vaikka sinusta joku asia tuntuisi merkityksettömältä, voi se saada aikaan tapahtumaketjun joka muuttaa jonkun toisen elämän.

En nyt viittaa jumalaan uskomiseen tms. Vaan kuka tahansa uskoo mihin tahansa, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin uskoo johonkin, edes siihen, että ei usko mihinkään. Ihmisellä on sellainen tarve, kai.... ei nyt ole tässä edessä mustaa valkoisella.

Kas kummaa pohtiminen on lähellä sydäntäni, jo lukiossa filosofia oli lempiaineeni, sai vapaasti puhua ja pohtia niin paljon kuin jaksoi...
En tiedä vastausta, mutta on minulla tietysti mielipide. Mutta pohtikaa, se on aina silloin tällöin terveellistä. Ja katsokaa elokuva se on hyvä.

Ja juuri parhaillaan televisiosta tuleva Uuno Turhapuro muuttaa maalle, on myös hyvä :)

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Unta ja totta

Törmäsin siihen taas. Istuin autossa, kyydissä. (Minulla on ajokortti, mutta sillä ei saa luvallisesti ajaa, koska se on vanhentunut, mutta osaan minä autoa ajaa...)
Yht´äkkiä näin muiston silmissäni, jossa istui auton kyydissä ja sen auton nokka sohaisi edessä olevan auton takavaloa. Siitä se ogelma syntyi, ainoa asia mistä olen varma on, että näin ei ole tapahtunut. Mutta onko muisto peräisin unesta vai jostain elokuvasta, johon olen uppoutunut niin syvälle, että olen itse kokenut tunteet voimakkaasti.
Yritin kuskinpaikalla istuvalle siskolle tätä selittää, hän katsoi minua oudosti.
Käykö teille koskaan niin, ettette tiedä mikä on totta ja mikä ei? Minulle käy, mutta kyllä minulla on olemassa lappu, jossa lukee, että olen sopiva työelämään. Ja on minulla myös mustaa valkoisella siitä ,että minulla on aivot. Toimivat sellaiset.

Joudun aina silloin tällöin varmistamaan tuttaviltani ovatko he oikesti sanoneet tai tehneet jotain, vai oliko se unta. En myöskän ole aina varm olenko tehnyt jonkun asian oikeasti vai vain unessa. on kyllä vähän noloa asiaa sitten selvitellä.
Näin muuten tässä eränä yönä unta, että minulla oli suhde Jenni Vartiaisen kanssa, tapasimme elokuvateatterissa ja asuimme yhdessä minun pumpulipehmeässä meikkilaukussa.
Se oli unta.
Usein herätessäni minulle käy myös niin, etten aina tiedä mikä on unta ja mikä totta. Joskus istun yksin sängyssä ja huudan haloota, kun olen varma, että luonani on muitakin ihmisiä. Ja naapurit ovat taas onnellisia.
Tai jos uni on ollut tunteikas, saattaa tunteet siirtyä vielä päiväänkin, niin hyvässä kuin pahassa. Ahdistavan unen ahdistavuus jatkuu koko päivän. Ja jos on ollut rakastunut Jenni Vartiaiseen, niin koko päivän on vähän rakastunut olo.

Juu juu, tiedän, että unessa alitajunta käsittelee paljon asioita, minun kohdallani taitaa öisin tuo ylitajuntakin toimia aika reippaasti. No enpä muista koska viimeksi olisi ollut tylsä yö.
Yhtenä yönä olin käynyt nappaamassa kaikki johdot pois seinästä ja kerran olen raapinut naamaani niin että pitkään oli nenässä arpi. Kerran heräsin kolistellessani ulko-ovea. Pukeminen on silti suosikki yötouhuni.
Myös kissani ovat omaksuneet tapani, nekin osaavat sähistä ja maukua unissaan. Ovatpa myös oppineet väistämään öisin viuhuvia käsiä ja jalkoja.
Minullahan on sellainen 160 cm leveä parisänky, se riittää juuri ja juuri MINULLE.
kyllä yöt ovat kivoja. Jännitystä elämään!

-H-

shoppailun viholliset ja peliriippuvuus

Olen aina hyvin helposti jäänyt koukkuun tietokonepeleihin. Pienenä meillä oli commodore 64, mission impossible, auto-peli, ghostgusters... ainakin. En muista oliko meillä muitakin pelejä. Kasetit olivat sellaisia c-kasetin näköisiä, jotka kelattiin ja ladattiin omassa kasetti pesässään. Niin ja oli siinä mr.Do.
Yhdeksänkymmentäluvun alussa meille hankittiin nintendo, ihan sellainen vanhakunnon kone. Se on minulla vieläkin. Sitä hakattiin rasavillin kanssa. Super mario bros. 3, pääsen sen vielä tänäkin päivänä läpi. Meillä oli myös sellaisia pieniä käsipelejä, avautuvia selaisia, en muista niiden nimiä.
Nykyisin minulla on vain tämä kannettava kone, mutta kyllä tuolta netistä löytyy niin mainioita pelejä. Tätä mm. suosittelen. Älypäällä on myös hyviä pelejä, varsinkin se sanapeli, jota voi pelata monta, en tietenkään muista osoitetta, googlettakaa.
Eilen istuin sängyssä ja huomasin vielä yhden aikaa yöllä hakkaavani konetta ja asettelevani erilaisia palikoita ojkeaan järjestykseen ja pelaavani sudokua. Tetris, frozen bubble ja sudoku ovat suosikkeja. Annan itseni pelata silä varjolla, että hoen itselleni, aivojen pysyvän hyvässä kunnossa kun pelaa, näitä älypelejä... ;)

Sitten se toinen asia. Meinasin pari kertaa karata ihmisten kurkkuun kiinni kaupoilla. Nyt listaan syyt.
Nämä ovat shoppailun vihollisia:

1) Jokaisessa suuremmassa kauppakeskuksessa tähän törmää. He puhuvat usein englantia. He päivystävät, kauppakeskuksen käytävillä. He käyvät viattoman uhrin kimppuun. Heistä ei pääse eroon. Mitä he ovat?
He ovat niitä, jotka yrittäväy myydä erilaisia kynsienhoitotuotteita, käsienhoitotuotteita, hiussuoristimia, hiuspidennyksiä. Heitä ei ennen ollut näin paljon, nyt he ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. He hyökkäävät, jokaisen ohi kulkevan kimppuun, sanomalla ( englanniksi) Anteeksi? tai : Saisinko nähdä kyntesi? tai: Oletko koskaan unelmoinut pitemmistä hiuksista?
Ei kiitos on normaali vastaukseni. Yritän olla ystävälinen, mutta kun ne pirut eivät luovuta. Yksikin väitti näkevänsä minusta, että kyllä minulla oikeasti on aikaa.
Yksi kertoi, että hänellä on oiva kynsienhoito niksi laiskoille ihmisille... Että kiitos vaan.
Ei uskalla rauhassa kävellä ja shoppailla, kun nämä ko. ihmiset hyökkäävät pahaa aavistamattoman ihmisraukan kimppuun, minä hetkenä hyvänsä.

2) Hitaat myyjät. Älä koskaan erehdy pyytämään paketointia kaupassa. Käväisin tässä päivänä eräänä pentikissä. Ostin erittäin hienot kuusenpallot ja pyysin ne pakettiin. Se myyjä paketoi niitä kahta palloa 10minuuttia. Tulihan niistä täydelliset paketit juu, mutta ...
A)... ne paketit avataan kuitenkin
B)... Minulla olisi ollut vähän kiire
C) ...taakseni muodostui järkyttävän pitkä jono, missä oli huokailevia ihmisiä.
D) ... Minulle tuli kuuma

3) Turkis-mummot. Hitaita ja tukkii joka paikan. Katsovat pahasti, jos ohitat heidät käytävällä kun heidän turkit peittävät neliömetrin alueen heidän ympäriltään. He katsovat oikeudekseen ohittaa kassajonossa ja kommentoida ääneen muita ihmisiä. Varsinkin hävytöntä nuorisoa ( meikä on sentään MELKEIN 30). Jos he puhuvat ruotsia, he luulevat, että viereinen ihminen ei ymmärrä mitä he sanovat, mutta vaativat palvelua ruotsiksi myyjältä, jonka nimilapussa ei ole ruotsinlipun kuvaa. Ja ne mummot osaa suomea.

4) Puolitutut, joiden kanssa pitä pysähtyä puhumaan, nämä henkilöt voisivat olla myös esim. asiakkaita työpaikalta...
Pitääkö tätä edes perustella!?

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

joulu, vol 4- ahdistusta ja kaupassakäyntejä

Alan olla väsymyksen murtama ja stressin syövereihin syöksyvä.
kerron pari esimerkkiä asiaa valaistakseni.
Olen kohta kaksi viikkoa hiuksia pessessäni, seisoessani suihkussa, joka kerta muistanut, että shampoo ja hoitoaine on loppunut. Joka kerta autuaasti unohdan tämän asian kun tulen suhkusta pois. Ja sama juttu taas seuraavalla kerralla.
Vessapaperin kanssa on ihan sama asia, olen nyt viikon verran, joka kerta käydessäni vessassa huomannut, että paperi on loppunut ( onneksi minulla on hoitavalla aloe veralla kyllästettyjä nessunenäliinoja) ja joka kerta kun astun vessasta ulos tämä tieto katoaa päästäni.
Eilen tein asialle lopun. Ostin kaupasta shampoota ja hoitoainetta. Tulin kotiin. Menin uudestaan kauppan ostaman kissanruokaa. Tulin kotiin. menin kauppaan ostamaan essapaperia. Enää neljättä kertaa en kauppaan kehdannut lähteä ostamaan joulupaperia, joten antamani joululahjat, ovat tänäkin vuonna kääritty sanomalehteen. ( Kierrätystä). Sillä kaikkihan tietää, että tosimies, ei kauppalistoja kirjoittele eikä käyttöohjeita lue.

Kun stressi kasvaa, myös yöni muuttuvat aina vaan mielenkintoisemmiksi. Tähän ikään mennessä olen jo viisastunut niin paljon, että osaan varautua tiettyihin asioihin. Varaan iltaisin pyjaman tai jonkun muun helposti puettavan vaatekappaleen sänkyni viereen. (Vaikka nukun ilman vaatekappaleita, koska tulee kuuma.) Sillä minulla on tapana yöllä unissani pukea itseni.
Kerran aamulla heräsin puristavaan tunteesen, olin lahjakkaasti köyttänyt rintsikat ylleni, mielenkiintoisella tavalla. Arvatkaa onko kiva herätä aamulla kun, vaatekaappi on pengottu ylösalaisin, kun meikä on yöllä etsinyt vaatteita. Olen myös kerran herännyt siihen, että minulla oli yölamppu kädessäni, näin unta, että olin sähkömies.

Ja siitäkin sen näkee, että kämppäni on kuin pommin jäljiltä. Se on harvinaista. Lisäksi täällä asuu kaksi hullua kissaa, joista toinen kärsii paperi/ muovikassi-fetissistä. Se silppuaa kaiken lattiallani olevan paperin ja tunkee itsensä istumaan jokaiseen mahdolliseen muovipussiin. Eikä se ole miään pieni kokoinen...

Enää viikko ( 5 työpäivää) ja alkaa loma!!!!! Melkein puolitoistaviikkoa, kiitos hyvin sattuvien joulupyhien. Aatoksi menen villiksen luo ja joulupäivänä pitäisi visarallin tulla miehineen käymään siellä. siskokset siis koossa jälleen. Sitten alkaa loma. Kännykkä äänettömälle, leffoja kasa, kutomista, kissoja, shoppailua, syömistä, nukkumista.....JEEEEEEEEEEE!

Mutta on positiivista, että joulu on nyt vasta alkanut ahdistamaan, se olisi voinut alkaa ahdistamaan jo syyskuussa, niinkuin normaalisti. :)

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Sairaalareissu

Niinhän siinä sitten kävi, kakkossisko joutui uudestaan sairaalaan tänään. Tiputukseen, oksentanut liikaa... Kun ei eilen jäänyt seurantaan niin näinhän tässä kävi. Kun tieto, että yöksi joutui jäämään tuli, toki minä ja ykkössisko lähdettiin potilasta katsomaan. Töiden jälkeen treffattiin ja nokka kohti meilahtea, korvaklinikalle...
En pidä sairaaloista, niiden kolkkoudesta ja hajusta. En pidä sairaaloiden hajusta, valkoisista vaatteista, tossujen läpsytyksestä lattiaa vasten.
Siellä se potilas makasi sairaalan sängyssä. En pidä sairaalan sängyistä, ne ovat kovia ja kapeita. peitot on ohuita ja siten ne laidat ja se yöpöytä. Argh!
Ja se kohokohta, minä kestän mitä vaan... kuulkaa mene neulat, oksennukset, veret, kaikki,
mutta siskolla oli tippa kädessään. Siis kanyyli tungettu kämmenselkään ja siitä lähti muoviletku, joka johti pulloon, josta tuli nestettä. Kaikki, jotka edes sairaalasarjoja ovat joskus katsoneet, tietävät mistä puhun.
Niitä minä en kestä. Trumoja.
Se kanyyli kädessä on aivan liikaa. Jos joku yrittää edes lähestyä minua tippa kanyylin kanssa, alan huutaa kirkua, potkia ja purra. Ja jos sellainen käteen tungetaan, kyllä taju lähtee. ( anteeksi kaikki väärät sanat, joita käytän...)
Sitten tuli se sairaanhoitaja, joka katsoi, että tiputusta oli mennyt tarpeeksi, irroitti se letkun ja laittoi sellaisen korkin siihen kanyyliin. En voinut edes katsoa.
sitten kakkossiskon toinen käsi oli ihan mustelmalla, kun sitäkin oli ronkittu, löytämättä suoniyhteyttä. Hyi sinä inhottava ihminen, jonka sen teit.

Sinne se hiukan paremmin voiva kakkossisko jäin makaamaan, kun ykkösen kanssa lähdettiin. Melkein tunti siinä potilasta viihdytettiin, vietiin tuliaisiksi pehmopupu. Kun ei oikein muutakaan voinut. Onneksi minulla oli laukussa mustaherukkapastilleja ( sugar free, ei jatkuvaa happohyökkäystä), joita kakkossisko pystyi imeskelemään, saadakseen pahan maun suustaan pois.
Oli kamalaa jättää sisko sairaalaan yötä vasten, vaikka se on jo aikuinen ja tiesin, että mies oli tulossa illaksi katsomaan häntä. Yöt sairaaloissa ovat kamalia. Se kamala sänky, josta jo mainitsin. Oudot äänet. Kun juuri olet saanut unta kurkkaa yökkö huoneeseen ja taas heräät. Yksinäisyys.
Aamulla tullaan kolistelemaan aamupalakärryjä, sen kamaan hajun kera...
Ei minulla ei ole mitän hoitohenkilökuntaa vastaan, vaan sairaaloita.

No tietysti kovasti haastattelin yön tapahtumista, mutta sisko tunnusti olleensa niin huonossa jamassa, että ei paljon ambulansseja nähnyt... mutta ei ne kuulemma ollut komeita, ja oksennusta kuulemma oli vähän kaikkialla. Mutta hei, jätkä pääsi ambulanssinkyytiin.

Parane pian rakas sisko! Tämä kirjoitus on omistettu sinulle!
Läheisen sairaalassaolo kamalien oireiden vuoksi saa minut herkemmäksi kuin koskan kuvittelin... Hävettää tunnustaa.

-H-

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Seesteinen maanantai

Maanantait ovat minulle vaikeita päiviä, varsinkin nyt kun teen maanantaista perjantaihin päivätyötä. Sunnuntai-iltana ei uni meinaa tulla ja maanantai aamuna on väsynyt ja koko viikko taas edessä...
Tietysti eilen sunnuntaina kävin nukkumaan siinä puolenyön jälkeen. Heräsin kerran puoli neljän aikaan ja jatkoin uniani. Tiesin, että seuraavana päivänä olisi joku iltavuoro, en ollut täysin varma mikä. Kello oli soimassa 7.30.
Kello 5.52 havahdun puhelimen ääneen ( minulla on aina öisin puhelin päällä), unenpöppörössä tajusin, että näytössä vilkkui ykkössiskon nimi. Vastasin, sopertaen jotain. Vastassa minua oli normaalia hiljaisempi ääni. Tiesin heti, että kaikki ei ole hyvin.
Ei ollut ei. Ykkössisko kertoi saaneensa kakkossiskon mieheltä viestin ( numerointi ikäjärjestyksen mukaan), että kakkossisko on sairaalassa, viety ambulanssilla. Kuulkaa johan pomppas, kun kyseessä on perusterve kolmikymppinen naisihminen. Oireina oksentelu ja pyörtyileminen. Meidän perheessä, sattuneesta syystä, tuollainen otetaan erittäin vakavasti.
Adrenaliina rupesi virtaamaan, se tiedettiin että epäiltiin pahaa välikorvan tulehdusta. Onneksi edes se tieto oli. No ei siinä enää nukuttu, kyllä se sellainen uutinen sen verran herätti. Puhuin vielä ykkössiskon kanssa hetken. Kellokin oli jo sen verran, että saatoin soittaa töihin, tunnustaa blondimaisuuteni ja kysyä vuoroa.

Yhdeksän aikaa tuli kakkossiskolta viesti, että kaikki hyvin, tasapainohermon tulehdus. Olisi kuulemma pidetty iltaan asti osastolla seurannassa, mutta kieltäytyi ja lähti kotiin. Ymmärrän hyvin. Toivottavasti tuo oli nyt oikea diagnoosi... en luota lääkäreihin, sattuneesta syystä.Muistin kysyä heti ambulanssi-sedistä... oli ollut tätejäkin kuulemma, eikä kamalan komeita. Tietysti kakkossisko myönsi hataran muistikuvansa, sillä hehkeänä hän oli pyörtyillyt ja oksennellut...

Päivän aikana toivuin järkytyksestä ainakin osittain. Pieni järkytys on jäljellä, koska minun sisko pääsi yöllä ambulanssin kyytiin ja vielä kahden eri ambulanssin kyytiin, Sai pyörtyillä lanssarin käsivarsille ja oksentaakin vielä. Ja minä, joka kuitenkin olen fiksaatioitunut ambulansseihin, olen kerran elämässä pyörtynyt lanssarin käsivarsille, eikä sillä silloin ollut työvaatteita päällä, että siinä meni sekin ilo.
Voin vannoa sisko-rakas, jos tätä luet, toivuttuasi tulen haastattelemaan sinua perusteellisesti kokemuksestasi ja toivon saavani itse edes jotain kiksejä.
Ei tässä vääryyttään huutavassa maailmassa auta muuta, kuin mennä hengaamaan tuon läheisen pelastusaseman liepeille ja esittää nilkan nyrjähdystä tai lievää epileptistä kohtausta.
En ole vieläkään selvittänyt mistä fiksaationi ambulansseja kohtaan johtuu. Mutta uskoisin, että töölön ensiapuasemalla on jotain tekemistä asian kanssa... herkistyin paikalle eräässä elämäni ikävässä vaiheessa.

Saa yhä edelleen ilmoittautua, jos on vapaaehtoisia ambulanssivaatteita omistavia miehiä, jotka ovat valmiita hengaamaan kanssani, ne vaatteet päällä. Ei sillai tarvitse edes puha fiksuja, voi silloin tällöin ajeluttaa minua ambulanssila. Kukaan?

Homssu

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Suck my dick!

En ole koskaan ollut hyvä koulussa, sellainen hiljainen ja kiltti keskitason suoriutuja. Käytös ja huolellisuus aina kymppi ja sitten kerran se oli vain yhdeksän ja kaikki pilalla. Keskiarvo on aina ollut siina seiskan tai kasin pintaan. Käsitöissä olin erittäin huono. Tai huono on ehkä väärä sana, ennemminkin malttamaton ja en vain ymmärtänyt sanallisia tai kirjallisia ohjeita. Seiskaluokalla opettaja sitten reilusti sanoi, että sinulla ei taida olla oikein lahjoja tälle alalle, mutta sisua näyttää olevan. Siitä kului 12, ennenkin tartuin uudestaan puikkoihin. Ja silloinkin erittäin pakotettuna. Olisin halunnut ihanasta langasta lapaset joululahjaksi, mutta siskopa antoi kasan sitä ihanaa lankaa ja puikot. Siitä saakka olen sitten näperrellyt kutomalla kaikenlaista, aikaisemmista blogimerkinnöistä saattaa löytyä kuvia. Yllä oleva härvellys on pinkki pitsibolero, jonka juuri ompelin itselleni.Alapuolella taas on kuva uudesta rahin päällisestä, jonka juuri ompelin itselleni.
Sain nimittäin puolitoista vuotta sitten ompelukoneen synttärilahjaksi. En käytä kaavoja en seuraa ohjeita enkä oikeasti osaa omella kamalan hyvin. Mutta tunteella mennään eteenpäin. Hukkasin, koneestani alalangan puolan, astelin kauppaan ostamaan uutta, luullen, että niitä on olemassa vain yhtä standardi kokoa, ei ole. Ne ovat vähän niinkui pölypussit. Enkä osaa ommella koneella muuta kuin suoraa ja siksakkia, mutta onhan sekin jo jotain. Enkä varmaan ihan heti opi, koska en koskaan lue käyttöohjeita!
Minun blogini nimi, epätasajalka, juontaa juurensa ala-asteen traumaattisilta käsityötunneilta.
Kerronpa tarinan. Meidän piti ommella nalle. Se oli sellainen pieni harmaa karvainen. Kaksi samanlaista nallenpuolikasta piti ommella kiinni toisiinsa. Hinkittyäni sen perhanan ompelukoneen kanssa tunteja, sain viimein puolikkaat kohdalleen, jätin kylkeen pienen aukon, josta nallen sai tungettua täyteen pumpulia. Menin ylpeänä näyttämään tekellystä opettajalleni, joka huomasi, että toiseen jalkaan oli jäänyt reikä. Savu korvista nousten otin nallen ja hurautin koneella sen jalan uudestaan, sillä seurauksella, että tämän pienen nallen jalasta tuli n.2 cm lyhyempi kuin toisesta jalasta.
Lahjoitin nallen isälleni, joka aina avosylin otti vastaan kaikki oudot tekeleeni.Myös sen yhden lapasen, jolle tuli peukalo keskelle kämmentä. Mutta luovana lapsena, ompelin lapaselle silmät ja tukan ja täytin sen, siitä tuli hieno nukke. Opettajan mielestä ei.
Nallen nimeksi tuli epätasajalka-nalle. Se kuvaa minua paremmin kuin hyvin.
Mutta nyt siis ompelen ja kudon, vapaaehtoisesti. Joten, rakkaat ala-asteen käsityönopettajat:
SUCK MY DICK! ( Se joka on nähnyt elokuvan G.I. Jane, tietää mitä tarkoitan)
Enkä ole muuten luistellut tai hiihtänyt sitten koluaikojen. En osannut sitäkään, eikä opettajat eikä luokkakaverit oikein sitäkään ymmärtäneet.Kärsin siis ikävistä koulutraumoista.
Enkä usko olevani yksin. Siis kaikki koulun traumatisoimat, liittäkäämme voimamme yhteen !
Perustetaan vaikka oma klubi, traumalaiset tai vaikka, vihaan kaikkia....?!?!?!
:) Homssu

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Lauantai

On se kumma ettei joku löydä parempaa tekemistä lauantaiyönä kuin räplätä tietokonetta. Tulee muuten televisiosta kotiteollisuuden keikkataltiointi. On tuo Jouni niin sexy, kyllä kuulkaa panisin, ihan heti ( kuten kumman kaa- sarjassa asia ilmaistaan). Mutta kuten asiaa olen ennenkin pohtinut, kyllä se noista hiuksista vain johtuu.
Ne on niin ihanan naiselliset :)
Olen muuten taas rakastunut, ei, se ei ole Jouni Hynynen, Jone Nikula, Eva Wahlström, Tuomas Holopainen, Marco Hietala tai Angelina Jolie eikä Jussi Heikelä. Se on kuulkaa Jyrki 69. Olen jo pitemman aikaa häntä kuolannut. Musiikista en niin perusta, mutte muuten kylläkin. Ei en minä pinnallinen ole.
Tänään shoppaillessani kaupungilla ( 4.5h) joululahjoja, en siis kovin paljoa mitään itselleni. Räntäsateessa kompuroin aleksia pitkin stockalle ja kuulkaa siinä Herra 69 käveli minua vastaan, tökkäsi laukulla kylkeen ja jatkoi matkaa. En lyönyt takaisin, koska kassissani oli särkyvää tavaraa ja minua olisi kuitenkin pidety hulluna fanina.
Pirautin heti julkkisystävälleni ja kinusin taas treffejä Jyrkin kanssa, mutta ei niitä minulle jostain syystä vain järjestetä. Arveltiin vain, että laukulla huitominen saattaa olla huono merkki treffien kannalta. Mutta oikeasti Jyrki löi minua laukulla, koska olin niin ihana, että hän luuli minua kangastukseksi, hallusinaatioksi.

Mutta olen ylpeä itsestäni, sain melkein kaikki joululahjat ostettua.(Juhlikaa, oi sukulaiset).Yksi angstin aihe vähemmän. Nyt ne kaikki pitäisi vielä paketoida. Minun paketit muuten tunnista siitä ,että se on aina paketoitu sanomalehteen. Säästän edes jossakin.

Peräänkuulutan silti edelleen sitä unikonetta, joka nauhoittaa kaikki unet, jota yön aikana näkee.
Näin viikonloppuisin tulee nukuttua sellaiset 10-12 tuntia ja sitten ehkä vielä päikkärit. Näen mahtavan paljon mitä oudoimpia unia ja muutenkin yöni ovat aika eläväisiä, ihan johtuen minusta itsestäni. Mitä te oikein kuvitteltte?
Tulisi muuten mitä mainiompia leffoja ja paljon. Kaikille löytyisi jotain: toimintaa, draamaa, trilleriä, pornoa, romantiikkaa... Kyllä elämänne muuttuisi kun pääsisitte hetkeksi minun pään sisään :)
-H-

Pari leffaa

Leffoja joita suosittelen on satoja. Olen jo tainnut mainitakin rakkaudstani leffojen tuijottelua kohtaan.
Nyt suosittelen kahta hiukan outoa leffaa, mutta ah, niin mainiota.

Ensimmäinen: The day after tomorrow (2004)

Mahtava pläjäys luontoäidin voimista ja ilmaston lämpenemisestä. Sinänsä mahdollinen skenaario. Jos nyt ohittaa tuon epäloogisen ja mahtailevan jenkki mössötyksen, joita joissain kohdin esiintyy, niin mahtava. Jos ei muuten niin onhan siinä leffassa Gyllenhaalin Jake. Vahingossa tuon leffan ostin, se tuli kylkiäisenä kun ostin niin ihanan moulin rouge-elokuvan.
Niin siis vaikka elokuva sisältääkin tuota jenkki mössötystä, on se ainakin minun mielestäni ajatuksia herättävä elokuva.
Kannattaa katsoa ja miettiä miten voisi ilmastomuutosta hidastaa omalla kohdallaan. Tarvittavat teot kun ovat kuitenkin aika pieniä. Netistäkin löytää paljon pieniä ohjeita, jolla omaa ekologista jalanjälkeä voi pienentää. Kyllähän sen maalaisjärjenkin pitäisi sanoa, että sisällä ei tarvitse olla +24 astetta ja autolla ei tarvitse mennä joka paikkaan. Ja hei stand by-tilassa olevat laitteet voi ottaa pois seinästä, kun niitä ei käytetä. On sellaisia jatkojohtoja, jotka voi nappulasta näpäyä pois ja päälle.

Toinen: Wallace&Gromit-kanin kirous (the curse of the were-rabbit 2005)

Kävin aikoinaan tämän mainion leffan elokuvissa katsomassa. Nyt ostin sen dvdnä itselleni, kun alennuslaarista löytyi. Ei voi muuta kuin nauraa ja tuijottaa. Tähän ei sanat riitä. Ne ihanat pienet pupt, jotka hymyilevät ja vilkuttavat. Ja sitten on tietysti Gromit, jos pitäisi mennä jonkun kanssa naimisiin, menisin Gromitin. Koira ei puhu, mutta hänen ilmeet ja eleet kertovat kaiken. Vaikka olisi kuinka kamala päivä, tämä leffa nostaa pohja mudista, ainakin hetkeksi, niin että voi taas nukkua.
Leffan suositusikäraja on kolme, mutta mielestäni se on aika pelottava.. Ja kuten Wallace ja Gromit aina, tämäkin leffa sisältää paljon vitsejä ja juttuja, joita vain aikuiset ymmärtävät.
Suosittelen ehdottomasti.

No ne kaksi leffaa siis tänään. Muuten juuri nyt telkkarista tuleva Gilbert Grape on hieno. Leonardo osaa näytellä!

-H-

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Linnanjuhlat

Itsenäisyyspäivä on yksi niistä harvoista juhlapyhistä, joista pidän. Ei mitään paineita joita sen viettämiseen liittyy.
Ainoa pyhäasia on linnanjuhlat. Ne on katsottava, aivan joka vuosi. Se on perinne. Ainoa perinne. Okei, valehtelen, joulurauhanjulistus on toinen. Siinä se sitten olikin. Minun perinteet.
Mutta, palatkaamme itsenäisyyspäivään. Se alkoi oikeastaan jo eilen. Kävin kaupassa ryytyneenä, olin tulossa kassin kanssa kotiin kun alkoi kulua jumalatonta jytinää. Ihmiset pysähtyivät kadulle ja minä toki mukana. Siinä sitä sitten seisottiin, tihkusateessa kauppakassi kädessä ja tuijotettiin taivaalle. Oli hieno ilotulitus.

Kivoja nämä yksittäiset pyhät keskellä viikkoa. Ei mitään paineita. Tämä aamu oli taas ihanan pitkä, sai rauhassa tuijottaa aamulla leffoja ja ryystää vihreää teetä.
Ja illalla linnanjuhlat, menen villiksen luo niitä katsomaan. Kuulemma myös juustoa ja viiniä tarjola, nam!
Mutta, ne linnanjuhlat. Sitä pukuloistoa. Vain suomalainen nainen kykenee tähän, hiukset laitettu, puku vimpan pälle ja meikit ojossa ja kas ryhdistä ja puvun kantamisesta ei tietoakaan.
Laahaudutaan kun olisi verkkarit ja lenkkarit jalassa. ilme on kuin suoraan sanottuna persuksiin ammutulla karhulla. Kuka tulee millaisessakin kauhtanassa. Se on kuulkaa jännää katsottavaa. Kyllähän kuka tahansa jaksaa seurata jonottavia kättelijöitä tuntitolkulla. Kuinka ihana on arvostella ihmisiä, heidän pukeutumistaan ja meikkiään kun itse on niin perhanan täydellinen.
Mutta siinä on sitä jotain, silti.
Tässä suomen "linnanjuhlissa" ei sinänsä loppupeleissä ole mitään glamouria. Ne jatkothan kuulemma vasta on jotain. Siellähän oikeasti nähdään kuka on kenenkin kanssa. Huomenna saamme lehdistä lukea parhaat mokat ja onnistumiset.
Ihanaa, että me tavikset saamme edes kerran vuodessa katsella telkkarissa, tuntien ajan, niiden merkityksellisten ihmisten ihanaa elämää ;)

Tietysti minullahan oli suunnitelma, mutta se meni sitten mönkään. Eikä se ollut minun vika. Se suunnitelma meni lyhykäisyydessään näin: Kun Sauli Niinistö oli presidenttiehdokkaana, oli minulla vakaa aikomus pokata mies itselleni. Ruveta presidentin vaimoksi, tarviiko tähän enenmpää sanoa. Myönnettäköön, että se mies on minua jonkin verran vanhempi, mutta onhan hänellä kaksi poikaa.
Onneksi en onnistunut miestä sen enempää koukkuun saamaan, kun meni ja hävisi vaalit.Ei siitä sitten enää mitään iloa olisi ollut.
Presidentin rouvana pukuni olisivat toki olleet, joko mustaa nahkaa tai mustaa pitsiä. Tatuoinnit ja lävistykset kauniisti näkyen. Kyllähän nuo ammattilaiset saavat vetävän pakkauksen kenenstä tahansa ;)

Aina on hyvä olla edes jonkinlaisia tulevaisuuden suunnitelmia!

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

4.12.2007




Aamulla olin ulkona räntäsateessa, kun korviini kantautui niin ihana piipaa ääni. Olin hakaniemen kohdalla, juuri ylittämässä siltasaarenkatua. Yhteensä kolme hälytysajossa olevaa paloautoa tuli asemalta 1 keskustaan päin. Siihen aikaan aamusta on aika vilkas liikenne siltasaarenkadulla, ratikoita, busseja ja autoja. Kyllä siinä vähän aikaa sai pelätä, että kohta pelti rytisee, mutta hävyttömän taitavasti, autot seilasivat läpi liikenteen ja lähtivät ajamaan ratikkakiskoja keskustaan päin. Ihanaa!

No päivä oli mitä oli, mutta koska veronpalautukset olivat tulleet, päätin lähteä työpäivän jälkeen, kamppiin shoppaamaan joululahjoja. Ostin itselleni kengät ja kasan leffoja. Kuten ylläolevasta näette. Anteeksi sukulaiset, saatta lahjaksi minun uudet hienot saappaat, minun jaloissani ja uusia leffoja minun tv:ssäni.
Ostin korkokengät kuten näette, ne edes hiukan estää minua juosemasta ja ovat sikahyvän näköiset. Koska olen erittäin tehokas ihminen ja useimiten kävelen niin nopeasti, että sen voisi laskea pikajuoksuksi. Mihin minulla sitten on niin kiire? En oikein tiedä. Minä olen tehokas, ihan kaikessa. Hyvänä ihmisenä hermostun niihin, jotka eivät ole yhtä nopeita tekemään asioita kuin minä. Saan huonon omantunnon, jos teen jotain aikaa tuhlaava, nukun tai luen. Koska voisin tehdä sataa asiaa yhtäaikaa muutoin. Vaikka oikeasti nukkuminen ja lukeminen on kivaa. Tällä hetkellä kirjoitan tätä, katson telkkaria ja kuuntelen musiikkia. Olen tehokas. Kunpa en olisi, aina niin tehokas ja osaisin nauttia olemisesta. Haahuilusta pidän, silti mietin usein mitä hyöyllistä voisin tehdä elämäni eteen?
En mitään.
Yritän oppia kissoistani ja korkokengistä.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Työtä ja nimikkeitä

Ajattelin aluksi, etten työtäni sen enempää blogissani revittele. Mutta olen viimeinkin pyörtänyt mielipiteeni asiasta, taas kerran.

On nämä asiat taas sen verran tapetilla. olen jo tainnut jossain välissä mainita, että työkseni mukeloita hoitelen. Koulutukseltani olen lähihoitaja. Lastenhoitaja siis en lastentarhanopettaja. Tullut tässä jo kohta vuosikymmen näitä hommia hoideltua. Erilaisia työpaikkoja on nähty.
Tässä nyt on niin paljon SAIRAANHOITAJIEN palkoista puhuttu. Vaikka Tehyyn kuuluu muitakin kuin sairaanhoitajia... Minä en kuulu.
No mutta, tänään sattui töissä niin hassusti, että meidän kokki oli kipeä. Tulin töihin vasta jälkeen kahdeksan itse ja aamupala-aika ja varamurot olivat käytössä. Sitten seuraa kysymys: Mitäs me syödään tänään? Meille ei siis tule valmista ruokaa. Olkienkohauttelua ja toteamus, että keittiöstä seuraavaksi vastaava tulee töihin vasta puoli yhdentoista maissa. Silloin on hiukan myöhäistä, koska ensimmäinen ruokailu on klo. 11.45
Suuntasin keittiöön, pomo kintereilläni. Valmista vararuokaa ei pakastimessa ollut. Penkomisen jälkeen löysin jäisiä lihapullia, maksapihvejä ja kasvispihvejä. Makarooneja ja salaattia lisäksi ja jonkinmoinen ape on valmis. Sillä ruokitaan 50 suuta. Ja välipalan väsäsin toki myös.

Mutta ei se siihen lopu. Meillä on aika uusi keittiö, laitteet siis vimpan päälle. Kukaan meistä ei osaa kunnolla käyttää näitä hienoja laitteita. Sen lisäksi, että väsäsin ruoan, jouduin tietysti tiskaamaan, kattamaan... Sen mitä normaalisti keittiössä tehdään. Ei, minulla ei ole koulutusta asiaan, ei edes hygieniapassia. En osaa laittaa ruokaa saati leipoa. Ei ollut onneksi ensimmäinen päivä keittiössä, taisi olla jo kolmas tai neljäs, tämän syksyn aikana. Olin keittiössä, koska kukaan muukaan ei sinne mennyt. Ja lapset tarvitsevat ruokaa.
Tämän tietysti teen oman työni lisäksi. Siinä sivussa tuli autettua lapsia piparien leivonnassa, istuttua hetken kokouksessa, siivottua, yms.

Keittiön lisäksi, näpertelen tietokonetta ( olen meidän epävirallinen atk-tuki), pidän hoito-ja kasvatuskeskusteluja ( 8kpl), puen, riisun, syötän ja nukutan lapsia, valvon ulkoiluja, pidän toimintahetkiä, suunnittelen toimintaa, juttelen päivittäin vanhempien kanssa, otan haukut ja huonotuulisuuden heiltä vastaan, juttelen ja puuhaan lasten kanssa, vaatehuoltoa, olen kokouksissa, teen meidän työvuorot, vastaan myös roolivaatteista ja olen meidän pelastusvastaava ( pelastussuunnitelma, läkekaappi yms.). Siinä sivussa toki sijaistetaan, jos joku on poissa, kyllä tässä tule vessojakin puunattua. Rikkimennyt kulunvalvonta systeemi piti fiksata kuntoon... Synttärikortit, juhlat, retket...
Työtä riittää. päivittäinen työaika ( 7.39h) ei aina tähän kaikkeen riitä.
Enkä suinkaan tätä kaikkea yksin tee onhan siellä muitakin. Toiset vain tekevät vähemmän ja toiset enemmän. Olen myös lapseton ihminen, joten voi tehdä kaikkia työvuoroja ja joka kerta olen kiltisti vaihtanut, kun joku on pyytänyt.
Vaikka teen ehkä enemmän kuin toiset, joustan ehkä enemään kaikki me saamme samaa huonoa palkkaa. Voisin olla tekemättäkin, mutta pyöriikö maailma vielä, jos kaikki ajattelevat niin?

Unelma-ammatteja minulla on ollut kolme: poliisi, näyttelija ja pappi, tässä työssä saan toteuttaa kaikkia kolmea osa-aluetta.

Vuodatusta. Mutta tämäkään ammatti ei ole pelkkää leikkimistä ja askartelua, kuten joku on sanonut.
Julkisuudessa puhutaan, että sairaanhoitajat, lastentarhanopettajat ja opettajat tarvitsevat lisää palkkaa. Minne unohdetaan ihan meidät tavalliset hoitajat? Harva lastentarhanopettaja tai sosionomi viitsii päiviään keittiössä viettää ( paria ihanaa poikkeusta lukuunottamatta), oman työnsä lisäksi. Anteeksi, kaikki joita loukkasin.
Tämä oli pala minun päivistäni.
Tulkaa ihmeessä ihmiset seuraamaan, mitä me hoitajat; sairaaloissa, päiväkodeissa, kotihoidossa, hoitokodeissa ym. päivittäin teemme.

Mutta olenhan edes tarpeellinen. Pidän siitä. Pidän lapsista. Jotain kun pitää tehdä elantonsa ansaitakseen, niin kyllä se on tätä. Silti, kiitos ja edes jonkinlainen tunnustus joskus, auttaa kummasti jaksamaan. Myös meitä tavallisia, ruohonjuuritason hoitajia.

Homssu

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Jag vill ha ett hus vid havet


En ole alkanut brassailla ruotsinkielentaidoillani julkisesti vaan tuo lause on suora lainaus eräästä laulusta. Se on tuon niminen kappale Marie Fredriksonin soololevyltä, ei kylläkään kauhean uusi levy. Todella kaunis kappale, on siinä muistaakseni vähän pianoa, mutta Marie Fredriksson laulaa sen moniäänisesti itsensä kanssa.

Mutta asiaan taas kerran.

Haluaisin muuttaa saaristoon, en mihinkään hienoon ökylinaan ihmisten keskelle. Vaan pieneen mökkiin meren kanssa. Lukekaa muumipappa ja meri niin ymmärrätte.

Ehkä voisin lammasfarmin perustaa, tai ainakin pari ihanaa määkijää ottaa. Kissoja ja ehkä koirakin. Tehdä lankaa ja kutoa outoja design villa-asioita. Olla vain omien ajatusteni kanssa, viihdyn heidän kanssaan niin kovin hyvin. Tulen myös toimeen ilman sen kummempi mukavuuksia. Mutta mukavaa pitää olla. Ne ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa.

Tai jos ei sitä omaa pikku mökkiä meren rannalta saisi, olisi joku pieni erakkomökki maallakin kelpaava.

Ihan kovasti kadehdin ikiihanaaikuista idoliani Vesa-Matti Loiria ( olin jo aikoinaa spede shown aikaan ihan rakastunut). Siellä se lapissa mökissään on, osa-aikaisena erakkona ja tekee mitä haluaa. Kuinka häntä kadehdinkaan.


Pari ongelmaa ja mutta sanaa. Pääoma puuttuu. Että voisin ainakin jonkun aikaa vain olla.
Toinen mutta, tarvitsisin seuraa. Mutta hyvin valittua seuraa. Saaressa voisi olla aika yksinäistä ja ehkä siellä olisi hommia joita en jaksaisi itse tehdä tai voisi. Ja kyllähän sitä aina välillä voisi jutella ja muutakin tehdä...

Sellainen mukava seuralainen siis, joka ei kuitenkaan tykkää seurasta. Kätevä käsistään, alle 45, pitäisi jonkin verran kemiat toimia ja sellainen jolle, ei tarvitse puhua pariin viikkoon jos ei huvita ja sellainen joka antaa minun olla. Ei paljon vaadittu. Ambulanssi kokemusta ei lueta miinukseksi.


Homssu


lauantaina, joulukuuta 01, 2007

La vie

Olen edelleenkin lapsenpiikana. Poltin puoli pellillistä pipareita.
Päivan puuhien jälkeen kylpyyn ja sitten sohvalle lötköttämään poppareiden ja dvdn kera. Lapset halusivat katsella la vie-sarjaa, eli olipa kerran elämä. Tuo ihana ranskankielinen piirretty, jota Homssukin lapsena tuijotti. Se alkaa niin, että kaksi alastonta ihmistä halailee toisiaan, muuttuu yhdeksi, tulevat palloksi, joka räjähtää ja siitä pallosta tulee lapsi. Vähän niinkuin se yksi lasten myyrä-kirja jossa kanit rakastavat niin paljon toisiaan, että muuttuvat yhdeksi. Kaunis ja erittäin kiva juttu sinänsä.
Mutta takaisin tuohon ihanaan sarjaan. Jos joku ei ole nähnyt sarjaa kerron lyhyesti: sarja kertoo siitä, miten ihminen toimii fyysisesti. Verisuonet ovat punaisia käytäviä, missä kulkee punaisia ukkeleita kantaen kuplia selässään. Muutenkin kaikki ihmisruumiissa olevat asiat on kuvattu erilaisiksi pikku-ukkeleiksi, jotka tekevät erilaisia asioita. Bakteerit ovat ilkeitä ja rumia, jotka tekevät suurhyökkäyksiä. Vasta-aineet ovat valkoisia lentäviä pikku-ukkeleita. Ymmärrätte siis mistä puhun. Ei se mitään, jatkan silti.
Aivan suosikki sarjani. Olen yhä edelleenkin siinä käsityksessä, että sisälläni asustaa erilaisia pikku-ukkeleita ja akkeleita, jotka hoitavat homman. Aivot ovat iso komentokeskus. On paljon helpompi ymmärtää asioita kun ne ovat konkreettisia. On paljon hauskempaa elää elämää, kun asiat eivät aina ole niinkuin luullaan. Bakteereilla ja ilkeillä ukkeleilla on aina punainen nenä. Kun syö liikaa rasvaa verisuoni tukkeutuu, eivätkä ukkelit pääse liikkumaan. Kun bakteerit yrittävät hyökätä tulee suurhälytys ja vasta-aineet käyvät toimiin. Haavan paranemis-jakson muistan hyvin, pikku-ukkelit rakensivat uutta ihoa haavaan.... Uskon sen tapahtuvan vielä niin tänäkin päivänä. Kuinka ukkelit aina hurraavatkaan kun syö vitamiinejä tai muita lääkkeitä ja ne saavat apuvoimia hyökkääjiä vastaan.
Mielestäni myös huonekaluilla on sielu ja ne juttelevat keskenään kun kukaan ei kuule.
Katsokaa se sarja, siinä ei ole huonekaluja.
Kyllä olen ihan terve, mutta kukaan ei voi tietää absoluuttista totuutta.
Ei edes kirurgitkaan, ehkä he eivät vaan näe hyvin.

Homssu

Vieraissa, vol 1

Ei, tuo otsikko ei viittaa siihen mihin te kaikki luulette. Minut on puhuttu ympäri paimentamaan siskon ja sen miehen mukeloita viikonlopuksi. Saldo on kaksi alle kouluikäistä muksua, yksi teini, kolme koiraa ( joista yksi onneksi naapurissa, mutta se pitää ulkoiluttaa..) ja yksi kissa. Ja yksi Homssu.
Onnistuneesti hain lapset tarhasta eilen ja ilta meni telkkaria katsoessa ja herra hakkaraisen sanapeliä pelatessa. Tietysti illalla koko joukko alkoi ollahieman väsynyt... Mutta selvisin kunnialla, sain yönkin nukuttua rauhassa kuten lapsetkin.
Kello seitsemän sain herätyksen, joulukalenterin ensimmäinen luukku piti avata. Ylitin myös itseni ja ruudullisessa pyjamassani ulkoilutin koirat n. klo 7.30. Olen hiukan ylpeä. Kaikki ovat vielä hengissä.
Olen luvannut leipoa vielä pipareita lasten kanssa tänään, taidan soittaa palokunnan päivystämään paikalle, ihan vaan itseäni viihdyttääkseni. Eikä ole sitten pitkä matka tulla sammuttamaan kärynneitä pipareita. Toisaalta, minun mielenterveyteni kannalta ambulanssi saattaa olla parempi vaihtoehto. Vielä pitäisi vähän yli vuorokausi tsempata ja pitää kaikkien päätpaikoillaan ja raajat about kohdallaan.
Hoen itselleni aina välillä mantran omaisesti ambulanssi, ambulanssi, ambulanssi....
Ja sain lapaset kudottua melkein valmiiksi, kuin kunnon äiti ikään.
Ei tämä vieläkään tunnu olevan minun hommaa. Mutta ehkä totun ajan myötä ;)!

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Pukuhuone


Meillä töissä on kaksi pukuhuonetta. Toinen on naisten ja toinen miesten. Molemmissa on pukeutumistila kaappeineen ja vessa suihkuineen.
miesten puoli on hiukan pienempi kuin naisten. Minut on syystä tai kolmannestatoista siirretty pois naisten puolelta miesten pukuhuoneeseen. Luulen kuitenkin vielä olevani nainen, sillä eräs työkaverini tässä taannoin kehui tissejäni. Mutta asiaan.
Ero näiden kahden pukuhuoneen kohdalla on huomattava.
Naisten pukuhuonen on jotenkin avara ja valoisa ja hyväntuoksuinen. Kaikki vaattet ovat kaapeissa, ylimääräistä roinaa ei ole. Vessassa on kaksi peiliä. Toisen lavuaarin yhteydessä on iso allaskaappi, jossa on nimetyt laatikot jokaiselle, henkilökohtaisia tavaroita varten. On siellä laatikko minullekin, mutta hiukan vaivalloista aina josta naisten puolelta hakemaan ne henkilökohtaiset tampoonit, kun muuten istuu miesten puolella.
naisten vessassa on muovikukka koristeena ja hajusteita, kaunis pyyherivistö. Joissakin kaapeissa yksi hyvin aseteltu kuva, nimilapun vieressä.
Sitten menemme miestenpuolelle. Selventääkseni asiaa meitä on siellä kaksi, työpaikkamme ainoa mies ja minä. Pukuhuoneestamme löytyy, pari epämääräistä muovikassia, täysinäinen jätesäkki, laatikkoja, jotka sisältävät kaiuttimia ja stereot, pahvilaatikoita, sählymailat, kitarakoteloineen, syntikka ja kuivauskaappi. Meidän pukuhuoneessa usein haisee pahalle.
Meidän kaappien ovet ovat koristeltu kuvilla. mm. ihana Eva Wahlström ja toki pari alastonta naista. Vessan ovessa on kuva missä minä ja se toinen ollaan baarissa. Pukuhuoneen ovessa lukee tuho-osasto. Tietysti pitää ottaa huomioon pukuhuoneessa ajelehtivat minun vaatteet, jotka aina jätän kaikkialle, yleensä lattialle. Kaappiemme ovet eivät enää mene kiinni, koska ne on tungettu niin täyteen.
Ostin meidän vessaan, sellaista sitruunahajustetta, nyt siellä haisee pahalle ja sitruunalle. Meidän vessassa on lavuaari, peili ja pytty. Ja paikka kahdelle pyyhkeelle, mutta siinäkin pyyhkeiden lisäksi riippuu minun työvaatteita.
Silti koen olevani paljon vapautuneempi ja viihtyväni miestenpukuhuoneessa, ei tarvitse stressata. Onko vaatteet paikalla, ja siistiä ja hyvänhajuista.
Mutta olenkin kuullut, että minussa on enemmän munaa kuin monessa miehessä. :)
Homssu

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

tatuointi päivä


Kävin ottamassa tatuoinnin. Älkää antako söhryisen kuvan häiritä. Selitän sille syytä ohessa.
menin töihin klo 6.15, kotoata lähdin 5.43 . Päästyäni töistä, menin tatuoitavaksi. Tatuoijalta taasen takaisin iltakokoukseen töihin, joka loppui jälkeen seitsemän. Sitten parin tyäkaverin kanssa VLTAVAan glögille ja sitten kotiin. Nyt istun kirjoittamassa tätä. kello on 20.48. Yhdeksän tunnin kuluttua pitäisi taas lähteä töihin. No kyllä nuori, perheetön ihminen jaksaa ;).
Hoidan mukeloita työkseni ja kuulkaa ei ole helppoa tämä joulunaika...
Joulukortteja pitää askarrella, pipareita leipoa, itsenäisyyspäivänjuhlat pitää pitää, joulujuhlat ja harjoittelu, pikkujoulupuuro, jouluruoka, joulukalenteri pitää järjestää, loput hoito-ja kasvatuskeskustelut pitää pitää... Enhän minä yksin tätä kaikkea tee, mutta silti. Ja huom!: ne lapsetkin pitäisi hoitaa ja osata pukea oikein.
Lohdutukseni on ihanat pojat, jotka jo ovella ovat kehräten vastassa. Sekä laukustani löytyvät aarteet, jotka ostin hakaniemen hallista. laukusta löytyy: vadelma suklaata, mansikka suklaata, pipari suklaata, magneetti, jossa lukee: Tiedän, etten ole täydellinen, mutta olen pelottavan lähellä. Sekä pieni varoituskyltti, jossa lukee:Jumala on kiireinen, voinko minä auttaa?
Siksi kuva on söhryinen, mutta on se tatuointi hiano!!!!!
Homssu
Ps. jos lapsenne on lastentarhassa, älkää ostako hoitajille joululahjaksi niitä iänikuisia kynttilöitä ja servettejä. Vaan viinipullo, jokaiselle oma. He ovat sen ansainneet.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

tatuointi

Kävin ostamassa joulukalenterin, itselleni.

Huomenna menen ottamaan uuden tatuoinnin. Alla pari huonoa kuvaa jo olevista. On niitä muitakin, mutta en ole vielä täysioppinut akrobaatti kamerani kanssa. saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan ja minne...

Eikö ole hienoja?Liskogalleria on luottotatuointi paikkani. se löytyy tuolta linkeistä, ehdottomasti tutustukaa, jo hienojen taulujen vuoksi.


Tumssu hohto









sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Joulu vol 3, innostus

Olen tänä vuonna hävyttömän innostunut joulusta. Olen jo jonkin verran huolissani itsestäni. Kyseessä on siis ihminen, joka on viimeiset 10 vuotta saarnannut joulun kamaluudesta. Nyt minulla on joulukriisi. Olin tänään katsomassa joulkatua ja samalla kävin hengailemassa stockmannin tavaratalossa. Eksyinpä joulutilpehööriosastolle. olin vannonut itselleni etten osta mitään. Aikaisempaan krjoitukseeni viitaten, missä paruin teatterissa, olin taas itkun partaalla, katsoessan joulukalentereita. Ostinpa muuten niitä joulukoristeita, mikä sinänsä on täysin naurettavaa, sillä minulla ei ole joulukuusta, koska en edes leiki viettäväni joulua kotona. Nyt ne roikkuvat omassa joulunaisessani. Minulla on sellainen ikeasta ostettu naisfiguuri, joka on oikeasti vaatepuu, joulusin aina koristelen sen valoilla.

Siellä oli kaikkea niin ihanaa tilpettä. Olisin halunnut ostaa joulukuuseen ihania palloja, mutta kun se puu uupuu ja vietän aika varmasti rakkaan siskoni ja hänen perheensä kanssa joulua ja siskoni ja minun käsitykset joulukoristeista eroavat hiukan. On hänelläkin toki ihania koristeita...
Ensi lauantaina saa avata kalenterin ekan luukun. En ole vielä ostanut kalenteria, olen vasta ihaillut Ostan itselleni kuvakalenterin, ne ovat parhaita.
Kuolasin myös ihanien joulukorttien perään. Siellä oli aivan ihania mamma muu ja Pettson&Findus- kortteja. Taidan tänä vuonna ylittää itseni ja laittaa joulukortteja postiin. Inhoan tekstiviesti-joulutervehdyksiä, ne ovat niin kovin tunteettomia.
Olen innoissani joulusta, ja kaikkein eniten jouluvaloista ja kaikesta kimaltavasta.



lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Huomioita

Olen taas talsiessani tehnyt huomioita ja haluaisinkin nyt tuoda ne myös teidän, rakkaat lukijani, tietoon.

- Kesällä ostamani selluliittivoide on tehonnut erinomaisesti. Reisieni selluliitti on huomattavasti lisääntynyt sitten kesän.

-H&M halveksii isorintaisia naisia. Tämä johtopäätös juontaa juurensa seuraavasta: olin tänään hypistelemässä alusvaatteita. Haluaisin uusia, kauniita, selaisia hörhellyksiä. Kyseisen ketjun liikkeeseen eksyin, koska rintaliivit olivat siellä halpoja. ( Sitten rupean maksamaan paljon ko.tuotteesta kun alan käyttämään niitä paidan päällä.) siellä oli ihania tilpettejä, mutta löytyi A sekä B kuppia. Ei muuta. Enkä nyt peräänkuuluta tupla jiitä, vaan ihan Ctä ja Dtä.
Koska haluanhan minäkin, että minulla on ihqt alusvaatteet, jo vaikka joudun onnettomuuteen ja se ihana ambulassimies tulee antamaan tekohengitystä ja syränhierontaa ja avaa paitani. Ja toki minä olen onnettomuuden jälkeen asettunut kauniisti maalle lepäämään, korkeintaan pari veritipaa kasvoissani. Vähän niinkuin CSIn uhrit.

- Eräs pariskunta osti tänän uudet lakanat, jotka maksoivat 140 ruroa. Miksi joku maksaa 140e lakanoista? Kuitenkin on päiväpeitto päällä ja kun lakanat ovat esillä, on pimeää tai sitten nukutaan.

- Ambulanssipornoa ei ole olemassa. Olen laahannut läpi erilaisia sivustoja, joissa myydään pornofilmejä. Kuulkaa ihan kaikkea muuta löytyy, siis ihan kaikkea, en edes tiennyt että kaikkea sellaista on olemassakaan. Ei ambulanssipornoa. Nyt joudun tuijottamaan jo melkein puhki kulunutta pelastajat-dvdtä ja käymään fire images galleryn sivustoilla, köyhää, tosi köyhää.

-Pidän nukkumisesta, aivan valtavasti. Pidän unista, mutta kyllä nukkuminen on mukavaa. Herääminen ei niinkään. Vihaan heräämistä

Että näin tänään. Toivottavasti viisastuitte, sillä minä en ainakaan sitä tehnyt.

:):):):):):):):):)

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Tätä minä haluan

Olen viettänyt ihanaa perjantai-iltaa, katsonut pikkukanasta ja syönyt poppareita. Muitakin leffoja on tullut katsottua. Olen syönyt ville vallattomia ja Hannu ja kerttu-keksejä. Koiria ulkoiluttanut.
Keksikö joku jo?
Kyllä olin lapsenvahtina. Että toiset pääsee pikkujouluihin ja muihin rientoihin. Minä olen kuitenkin aika kiltti ja mukava ihminen. Pääsin töistä aikaisin, hain lapset ajoissa tarhasta (vesisateessa). Siivosin, syötin lapset, ulkoilutin koirat... Ja onhan se aina silloin tällöin kivaa.

Olen koko illan hokenut itselleni, että tämä on oikeasti sitä mitä haluan. Tämä ON sitä mitä haluan. Oikeasti, haluan.
Kaksi lasta, puu omakotitalo ja kaksi koiraa. Idylli, tätä minä haluan.
Miksi en haluaisi. Koska tätä pitää haluta. Kaikki haluaa. Kaikki haluaa lapsia ja perheen. Se kuuluu asiaan. Näin sen pitää olla ja silti ahdistaa.

Mutta minä en taidakaan haluta. Olen nyt paria vuotta vajaa kolmenkymmenen, sitten kuulemma haluan kun täytän kolmekymmentä. Olen kuullut. Paljastettakoon, että työkseni hoidan näitä palleroita. Päivät pitkät, hirveän kivoja olioita, niin kauan kun ne ei ole omia.
Minulla ei ole mitään haluja lapsen hankkimisen suhteen. Vaikka niiden tekemisen harjoittelu on kivaa.
Minulla ei ole edes mitään haluja sen tiiviin parisuhteen suhteen. Mutta kyllä minä ehkä joku päivä huomaan, että tämä on se mitä minä oikeasti haluan.
Joku päivä ehkä huomaan, että haluan sitoutua, oman kodin ja lapsia. Koska niin pitää.

Olen jo kuitenkin näin vanha. Eräs hyvä ystäväni kyllä lohdutti minua, kysyi, että kannattaako tähän maailmaan oikeasti hankki lapsia? Niinpä....

Minä niin tykkään olla ja haahuilla. Haahuilla kotona, haahuilla kaupungilla, olla ja haahuilla. Nukkuminen on kanssa kovin mukavaa. Mutta niin ei kai saisi.
Arvatkaa, kuinka usein saan lapsellisilta ihmisiltä moittivia katseita, kun kerron, että haahuilu ja nukkuminen on mukavaa. Vastaus kuuluu, niin minustakin olisi, mutta ei tässä lasten kanssa kerkiä edes sellaisesta haaveilemaan.
Mutta kun minä en halua lapsia!!
Mutta, jos minä oikeasti haluankin, en vain tajua sitä.
Mutta kun en halua sitoa itseäni lapseen, enkä mieheen. Miksi minun sitten pitäisi?
No juuri siksi, että niin pitää. Minä en vain vielä ole sitä tajunnut. Ehkä tajuankin sen sitten vasta kun on liian myöhäistä.

Tiedättekö se Anssi Kelan laulun: " Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämästä suunta puuttuu, sä aina tartut tikkuun lyhimpään, se ei johda mihinkään.... Sä et ole mikään tyttö enää, sun pitäis tehdä jotain järkevää...."
Nimeni ei ole Milla, se on Homssu

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Työmatka

Menen töihin raitiovaunulla eli ratikalla eli raitsikalla eli spåralla. Melkeinpä ovelta ovelle pääsen. No voisi sen matkan kävelläkin, mutta monta vuotta päivittäiset työmatkat talsittuani, nautin ratikan helpoudesta, varsinkin sateisina ja kylminä aamuina.
Tänään aamulla lähdin töihin, saavuttuani pysäkille, huomasin, että ratikka oli toki myöhässä. Onneksi allekirjottanut, joka ei koskaan myöhästy mistään ( kop,kop), oli ajoissa tullut pysäkille.
Sieltähän hetken jälkeen raitiovaunu kolahteli paikalle. Se oli mallia uusi. Sellainen hieno ja siisti, Jonka penkit ovat mielestäni kapeammat kuin mallissa vanha.
No mutta, raitiovaunu oli suhteellisen täynnä. Löysin kuitenkin yhden istuttavan penkin, naama menosuuntaan päin. Ja tässä kohtaa saavumme siihen hauskaan osioon. Istuin oli nivelen vieressä. Nivelellä tarkoitan, ratikasta sitä kohtaa joka vääntyy ja kääntyy. Siinä kohdassa lattia liikkuu. Eli istuin penkissä, joka ei liikkunut, mutta lattia jalkojeni alla kääntyi ja likkui.
Tunne oli huvittava, vaika penkki ei liikkunut, jalat liikkuivat ensin oikealle ja sitten vasemmalle.
Surrealistinen tunne, mutta tosi. Taisin myös näyttää sellaiselta.
Mikä työmatka, kuinsuoraan linnanmäeltä.
Köyhällä pitää olla halvat huvit.

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Itkua teatterissa

Ylitin itseni. Kun aikaisin aloittaa työt, pääsee yleensä aikaisin pois.
Menin elokuviin. Katsomaan joulutarinaa. Minä suhteellisen aikuinen ihminen yksin, herätin vähän huomiota. Elokuvateatterin kanssani jakoivat 2x n.14 vuotiasta kaverusparia ja äiti tyttärensä kanssa. Nämä ihanat teinit päästivät ihanan kiherryksen silloin kun Mikko Leppilampi tai Antti tuisku tuli kuvaan. Argh!

Mutta kuulkaa, häpeäkseni tunnustan, että meikäläinen parkui puolet elokuvasta. Minä en koskaan paru elokuvissa tai muutoin julkisesti. Ainakaan en myönnä. Se oli ihana elokuva. Suosittelen. Se oli jo visuaalisesti niin suuri nautinto mahtavien maisemien vuoksi.
Ja se musiikki.
Se oli...olen sanaton.
Kari Väänänen oli aivan mahtava. Kaikista parasta oli se ihana verstas ja talo jossa joulu-ukko työskenteli. Yksin upeiden maisemien keskellä. Sai olla rauhassa. Ja silti pienessä kyläpahasessa oli ihmisiä, jotka välittivät.
En osaa eritellä, ainakaan vielä, mikä siinä oli niin sydäntä keikauttavaa.
Tai sitten minusta on tullut pehmo.

Enpä ole varma, mikä on elokuvan ikäraja, mutta en kovin nuorille missään nimessä suosittele.
Se oli kuitenkin jonkun verran pelottava ja siinä oli sellaista mikä piti ymmärtää.

Mutta rakkaat, ilahduttakaa itseänne. Löytäkää todellinen jouluntarkoitus. Menkää katsomaan joulutarina.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

pelastusvastaava

Unohdin kertoa teille rakkaat kanssaihmiset. Elämäni on saanut uuden käänteen. Olen työpaikkani uusi pelastusvastaava, siis voitteko kuvitella pelastusvastaava.
Ihan itseltään alkaa jo kuola valua, sitä ajatellessani.
Nyt minulla on oikea syy konsultoida palomiehiä ja ambulanssimiehiä!!!!!!!!!!! AMBULANSSI!!!!!
Olen ylpeä itsestäni.
Enää ei tarvitse leikkiä epilepsiakohtausta kadulla ja hengata pelastusasemien tienoilla.
No äh, teen sitä kuitenkin!!!!!
Kiitos kaikista sadoista onnitteluista!!!!!!!!!!

Joulu vol 2, uusi alku

Pääsemme jo näin pian dilemman toiseen ääripäähän.

Pidän joulusta ja odotan joulua, odotan joulua enemmän tänä vuonna kuin moneen moneen moneen vuoteen.

Minun päässäni on vuodekierto. Se on ympyrä. Jos ajattelemme kelloa, on kahdentoista kohdalla juhannus ja kuutosen kohdalla joulu. Ja vastapäivään kuljemme. Siisnä yhdeksikön ja kahdeksikon kohdalla alkaa kamala pimeys ja ainoa valopilkku on juhla kuutosen kohdalla. Menikö kovin sekavaksi. Joulun valo ja lämpö tuo edes pienen pilkahduksen toivoa, keskelle mustaa. Ja kun joulu on käsilä on myös uusi vuosi ja se merkitsee uuden alkua. Uuden vuoden ja uuden mielen alkua. Tämän vuoden odotan jo malttamattomana loppuvan, sillä tämä vuosi ei ole ollut helppo ja kiva.

Odotan siis malttamattomana uuden alkua.
Odotan malttamattomana tämän pimeän loppumista.
Odotan joulua siis tänä vuona kuin hullu puuroa. Mielenkiintoista sinänsä, tykkääkö hullut kamalasti puurosta, en minä ainakaan.
Mutta olen edelleen sitä mieltä, että juhlana se on ihan perseestä.
Silloin pitää olla yhdessä ja kaikilla pitää olla hauskaa. Not. On niitä, joilla ei ole ketään. Niitä joille koko joulu on yhtä helvettiä syystä tai toisesta. Vuoden tunteikkain ja ylimainostetuin juhla. Mutta palatkaamme siihen myöhemmin.
Vilkaiskaa kuitenkin tämä.

Joulu vol.1, joulupukki

Enään 35 päivää jouluun. Laskin aivan itse. Tätä päivää ei ole mukaan laskettu, koska tämä päivä on jo alkanut.
Kohta saa ostaa joulukalenterin, ajattelin sellaisen kauniin kuvakalenterin ostaa.
Nyt päästään siihen kaksiulotteiseen dilemmaan mitä koen joulua kohtaan:
Joulu on ihan perseestä.
Luettelen ne asiat, miksi en joulusta pidä:
-Joulupukki
-Rahan tuhlaus lahjoihin
- Yleinen paine siitä, että pitää olla kivaa ja kaikki vetää viinaa kuitenkin kun niitä ahdistaa.
-Joulupukki
-Valehtelu
-Joulupukki

Kuuntelin tässä aamuna eräänä joululauluja, erään lapsosen kanssa. Sitten se VITUN laulu tuli: " ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa, joulupukki matkaan jo käy..." ja se VITUN laulu jatkui. Kaikki melkein tietää miten se jatkuu, siinä toitoteetaan koko laulun ajan, että pitää olla hiljaa ja kiltti, että saa lahjoja.
Ei ole totta!
Ei ole!
Jos itkettää saa itkeä ja jos melututtaa saa meluta. Traumaattisia ihmisiähän tuollainen laulu tuottaa. Lahjat kuuluu jouluun ja on väärin pelotella ja kiristää lapsia niillä. kaikki saa kuitenkin lahjoja. Ja se joulupukki on pelottava ja kamala otus, miksi sen pitää tulla joka joulu, kun mukelot kuitenkin pelkää sitä. Joulupukissa on jotain kieroutunutta.
Olin aikojen alussa, kun opiskelin vielä, tekemässä harjoittelua, päiväkodissa. Siellä ensin peloteltiin lapset joulupukilla, joulun jälkeen nuutti-pukilla. Seuraavaksi otettiin käyttön pääsiäiskukko, ei saa munia jos ei ole kiltti. Kun pääsiäinenkin oli ohi, otettiin käyttöön isä jumala.
Ja suuria kysymyksiä pohdittavaksi:
Miksi pitää olla kiltti?
Mistä tontut tulevat?

Joulupukki pannaan ja totuus esille siitä, että kuka ne lahjat ostaa ja niistä määrää!

Muihin dilemmani osioihin palaan tulevissa jaksoissa.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Joukkoliikennettä

Joukkoliikenne on matava keksintö. Luonto säästyy ja tapaa paljon mukavia ihmisiä. ( Hävetkää yksityisautoilijat) .Kuten Stan Saanila, eräässä uutisvuodon jaksossa totesi : jokainen missi toivoo ammattia, jossa voisi matkustaa ja tavata uusia ihmisiä. Rupeisivat siis HKL:n lipuntarkastajiksi, matkustaa saa koko päivän ja koko ajan tapaa mitä viehättävämpiä uusia ihmisiä.
Sitten takaisin tähän päivään. Jouduin aamulla menemään bussilla töihin, sillä niin aikaisin aamulla ei ratikat kulje. Odotin pimeässä ja väsyneenä bussia, kello oli 5.45. Ympäriläni oli myös paljon pimeitä ja väsyneitä ihmisiä.
Bussi saapui, heiluteltiin kovasti, että se pysähtyykin. Se pysähtyi. Kuski oli aivan jotain sanoinkuvaamattoman mahtavaa, hiukan vanhempi mies. Ensin hän toivotti kaikille hyvää huomenta. Kun ensimäinen asiakas, joka nousi bussiin yritti näyttää korttiaan lukijalle, sanoi kuski: piip-piip, menkää sisään, laite on rikki. Se ihana kuski piippasi kaikille, jotka kaikesta huolimatta vilauttivat korttiaan. Ihana mennä töihin bussila, joka on naurua täynnä.
Piip-piip.

Takaisin päin pääsin ratikalla. Ja se klassinen tapahtui. Istui edessä, aika siinä keskivaiheilla. En siis mummoille ja hulluille tarkoitetulla paikalla. Pian minun pysäkkini jälkeen kytiin nousi kasa huonokäytöksistä nuorisoa. Minähän en heihin lukeudu. Sitä seuraavalta pysäkiltä nousi kaksi tärisevää mummoa kyytiin. Kukaan muu ei noussut, minä nousin ja tarjosin paikkaa. Ja jumankauta, se mummo ei suostunut istumaan. Nousin paikalta pois kuitenkin, mummo jäi seisomaan paikan viereen. Samaan aikaan toinen kumara mummo yritti päästä eteen maksamaan matkaansa. Kovaan ääneen kertoi, kuinka häntä pirullisesti yritetään estää pääsy matkaa maksamaan. Kielsi ihmisiä kailottamasta ja hyökkäämästä käsillänsä.
Kyllä matkustaminen on mukavaa. En enää anna paikkaani mummolle.

Ihan loppukaneettina kerron tapahtuman, joka tapahtui noin tunti sitten. Siivosin, kädessäni oli kaksi kaukosäädintä, joita yritin kuljettaa omalle paikalleen. Jostain syystä toisen jalkani isovarvas juuttui toiseen housunlahkeeseeni, niinkuin sinne sisälle, mistä normaalista jalka tulee ulos. Ymmärsittekö? Menetin tasapainoni ja rojahdin keskelle olohuonettani.
niin voiko tuohon nyt enää mitään sanoa?

homssuli

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

kissasuhde


Homssulla on seuranaan siis kaksi kissaa. Tuo ylläoleva kuva valehtelee, jonkun verran. Molemmat ovat oikeasti aika isoja. Iäkkäitä leikattuja kolliikissoja. Kadehdin näiden kissojen suhdetta toisiinsa ja minuun. Ne ovat viettäneet suurimman osan elämästään yhdessä. Minun luonani puolisentoista vuotta.
Heidän suhde on hieno. Molemmat ovat suuriruokaisia. Pojille on tarjottava ruoat eri puolilla huonetta, sillä muuten iso-oranssi syö isonmustan ruoan. Ja isomusta luovuttaa. Yleensä pojat nukkuvat eri tuoleilla, muta jos allekirjoittanut istuu toisella tuolilla, nukkuvat he sulassa sovussa vierekkäin.
Mutta sitten tullaan poikien suhteen kadehdittaviin osiin. He pesevät sulassa sovussa toisiaan, kun sille päälle sattuvat. He myös jahtaavat toisiaan takaa ja painivat, kun sille päälle sattuvat. Olin tänään vahingossa sulkenut isonmustan vaatekaappiin, se kun oli mennyt sinne nukkumaan oven olessa auki. Hetken kuluttua, alkoi jostain kuulua oves raapimista. En heti käsittänyt mistä se tuli. Kunnes iso-oranssi havahtui heti, meni vaatekaapille ja alkoi raapia ovea ulkopuolelta. Isolle-mustalle koitti pelastus.
Pojat nukkuvat sängyssäni öisin. Iso-musta aina jalkopäässä tai tyynyni vieressä. Iso-oranssi, erittäin hävyttömästi, joko päälläni tai tyynylläni. Parina kertana olen herännyt siihen, että iso-musta on nuollut hiuksiani. En vielä tiedä mistä se johtuu :)...
Joka päivä kun tulen kotiin, on minua vastassa ovella kaksi kissaa. Joka aamu kuudelta minut herättää kaksi kissaa, viikonloppuisin se ei ole kivaa... Kissani tunnistavat kun kännykkäni hälyttää aamulla herätyksen merkiksi. Ne tulevat heti naukumaan sänkyyn, josta yleensä ovat lähteneet yöllä, levottomuuksien vuoksi.
Kissani arvostavat minua selvästi, meillä on kaikki niin kauan hyvin kun toteutan tehtäväni, syöttöautomaattina ja potan siivoajana.
:)

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Auttakaa

Lyhyt kommentti järkyttävästä, ampumavälikohtauksesta Jokelassa. Syvä osanottoni jokaiselle, läheisensä tai rakkaansa menettäneelle.
Herätkää ihmiset. Herätkää päättäjät.
Mielenterveystyölle, lisää rahaa ja lisää resursseja.
Kaikki te, joilla sitä ylimääräistä on, vaikka muille jakaa, ja juuri julkaistujen verotietojen perusteela teitä on. Lahjoittakaa, antakaa rahaa.
Antakaa kaikille niille mahdollisuus päästä hoitoon, jotka hoitoa tarvitsevat tai haluavat. Antakaa kaikille mahdollisuus puhua. Antakaa auttajille mahdollisuus auttaa.

Pysähtykää ja katsokaa ympärillenne. Pitäkää huoli Rakkaistanne!
Kaikilla meillä on mahdollisuus auttaa!

Valoa ikkunassa

Homssu on herkistynyt. Kohta on Joulu. Juhlana sinänsä en joulusta pidä, siinä on jotain niin teennäistä. Palaan siihen toiste, angstin iskettyä pahemmin päälle.
Rakastan joulua sen valon vuoksi. Valopilkun, joka loistaa keskelle pimeyttä. Hiljaisuutta... Rauhoittumista.
Odotan joulua. Joulusta alkaa uusi vuosi.
Juuri tämän vuoksi.
Minulla palaa jo kotona jouluvalot. Ei mitään blinkuttavia neontörkeyksiä. Vaan puhtaasti valovaloja. Ne on niin kauniita. Kuka sitä paitsi sanoo, että ne ovat jouluvaloja, minusta ne on enemmänkin pimeysvaloja. Niiden pitää loistaa silloin kun on pimeää ja kamalaa. Nyt on. Täällä etelässä sen varsinkin huomaa. Sataa ja on pimeää, koko päivän. Aamulla kun lähtee kotoa, ei kannata edes nostaa sälekaihtimia ylös, koska taas on pimeää kun tulee kotiin. En pidä tästä pimeästä, enkä pidä kylmästä. Kaikki on jotenkin niin kuollutta.
Homssu myöntää vajoavansa syysmasennuksen kouriin, joka syksy. Aina sen unohtaa ja joka vuosi se tulee yllätyksenä. Ja iän myötä se pahenee. Siksi on tärkeää aloittaa valonjuhlan viettäminen ajoissa. Laittakaa ihmiset hyvät, pimeysvaloja palamaan. Toisaalta tämä kuollut aika antaa ihmiselle luvan käpertyä pieneen koloonsa. Lohdullista, ulkona oleva pimeys, antaa luvan sisällä olevalle pimeydelle. Itsemurhia tapahtuu paljon kevään kynnyksellä ( joku tutkimus, en muista mikä, niin ja ironista, joulun alla) luonto herää ja paljastaa ihmisen sisällä olevan pimeyden. Silloin kun luonto herää, pitäisi ihmistenkin herätä, mutta ei se aina ole niin ja se sattuu.
Laittakaa siis ihmiset pimeysvaloja ikkunoihin ja koteihin loistamaan.

Viitaten otsikkoon, on minua vastapäätä kauniita kerrostaloja. Ei mitään betonihirmuja. Siellä on sellainen viistosti minua vasten oleva tummankeltainen talo. Siinä talossa on yläkerroksessa, pääty ikkuna, jossa ei ole verhoja ja melkein aina palaa valo. Yölläkin valo näkyy. Ei sieltä näy muuta kuin kirkas piste. Minä rakastan sitä ikkunaa. Pimeässä loistava ikkuna, onko mitään ihanampaa ja kauniimpaa. Turvallisempaa.

Myönnän minulla soi myös joululevy. Eikä mikä tahansa, raskaampaa joulua kuulkaa. Marco Hietalan laulama Ave Maria, ihana. Tonttu on minun toinen lempikappale, se on niin kaunis sen tunnelma on niin kaunis. Kuunelkaa se on niin kaunis kappale!!!!!!! En vain muista kuka sen levyllä laulaa. Muutenkin siinä levyllä on kauniita lauluja ja upeita sovituksia.

Siis Kehotan teitä vielä, laittakaa valoa ikkunaa! Pimeysvalot loistamassa, se on niin kaunista!

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Matoja







Meikä on saanut viikonloppuna askarteluja aikaiseksi. Matoja...


Niissä on takana sellainen pinssi-juttu, niin saa rinnuksiin kiinni.


Nämä ovat ensimmäisiä väsäämiäni ja ajattelin, että jos vielä 100 teen, alkavat ne hiljalleen ehkä näyttämään inhimillisiltä.


Eräs tuttuni, joka on psykiatri, sanoi kyllä, että asioissa pitää näkyä sellainen käsityöläisyyden leima... Kaikissa tekemisissäni taitaa vaan näkyä vähän liikaakin tuo käsityölisyyden leima...

Ja kuten yllä, siis ihan ylhäällä, olevasta kuvasta näette, pojat ovat olleet taas tukenani. :)

Taas se sama, tumssu hohto, homssu siis vaan, mutta kun sitä sanaa ei voi vääntää ja kääntää.Lukekaa muumilaakson marraskuu...

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

pyhiä mietteitä

Viitaten siihen, että tänään on pyhäin päivä ja minä ajattelen. Siis oikeasti ajattelen tai ainakin mietin.
Olen käyttänyt alkupäivän erittäin hyvin.
Yö oli nimittäin aika levoton, ei niinkuin joku siellä nyt ajattelee. Vaan sillai minulle tyypillisellä tavalla. Ensin näin unta siitä, että kämpästäni puolet paloi ja sain erittäin kamalan puhelinsoiton, että eräs erittäin läheinen ihminen oli kuollut ja minun piti lähteä visarallin ja kellavitun ( Terveisiä!) kanssa Hämeenlinnaan selvittämään asiaa. Niin, tuota asiaa sen enenmpää miettimättä. Seurasi ikävä herääminen ja kunnon kansalaisena rupesin pohtimaan työasioita. Uni ei sitten tullut ja rupesin lukemaan kaikkien aikojen suosikki kirjaani muumipappa ja meri. Sitten nukahdin. Näin unta, että yritin päästä käymään töissä ja sieltä piti taas päästä Hämeenlinnaan, mutta kaikki bussit ja ratikat olivat sekaisin. Lopuksi päädyin ratikkaan numero kymmenen, joka vei minut jonnekin kauas ja siellä kaukana oli fantasia väritteinen bensa-asema, jota hallinoi hullu mafioso. Enenmpää en muista, ehkä ihan hyvä. Heräsin uudestaan siinä seitsemän aikaa ja aloin taas pohtia työasioita. Siitä seurasi taas pätkä muumipappaa ja merta ja pari tuntia unta. Heräsin.

Ja sitten palaamme tähän päivään. Aamulla hörpin teetä ja tuijotin hetken ihanaa suomalaista sarjaa kumman kaa. Sitten meikä rupesi siivoamaan. Arvatkaa kuinka ihanaa. Sillä koko syksyn, monen asian summana, kämppäni on ollut koko ajan hiukan räjähdys valmiudessa. Nyt täällä on siistiä, eikä ahdista. Nyt on hammasharjalla puunattu kylppärin lattia, alan taas siis pikkuhiljaa olla oma itseni.

No mutta, mietin siivouksen lomassa yhtä asiaa( tai kyllä niitä oli muitakin). Jossain oli otsikko: Britney spearsin rinnoilta tarjoittiin kokaiinia. Ottamatta kantaa siihen, onko se totta vai ei. Mutta se oli varmaan näky. Ottaen huomioon sen, että neiti on kuitenkin synnyttänyt kaksi lasta, eikä ole muutenkaan mikään iso ihminen. Joko Britneyn rinnat ehkä muistuttavat lapasia tai muuten vaan kylmänäppylöitä. Ja niiltä on tarjoiltu kokaiinia... Käyttäkä mielikuvitusta. Ellei britneyllä ole silkkareita, silloinhan tissit saattaa käydä tarjotimesta...

Sitä paitsi luvattiin, lumimyrskyä, odotin sitä innolla. Mutta totuus on hyväksyttävä, täällä noin 400m merestä ( olen huono arvioimaan etäisyyksiä, anteeksi) tulee vain räntää ja vettä.

terveisin tumssu hohto ja pojat

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Kaupassa ja vähän muallakin...

-Ilahduin suuresti tänään mennessäni kaupaan perjantai ostoksille. Siis ruokakauppaan. ahdisti jo valmiiksi, koska en oikein tiennyt mitä ostaa ja kauppalistat eivät ole minua varten. Johtuu varmaan auktoritetteja vastaan kapinoinnistani, en koskaan saa ostetuksi sitä mitä listalla on.
Mutta nyt eksyttiin sivuraiteille. Siis ilahduin, koska kaupassa oli hirveästi erilaisia joulusuklaita. Painin hetken paradis-rasian, kohdalla. En kuitenkaan ottanut sitä, koska vastaani käveli levylinen joulusuklaata. Siis sitä sellaista fazerin, joka on maustettu, hedelmillä, piparilla ja mantelilla. Se on kuulkaas hyvää.

-extra kissanruoka oli myös halpaa, o.45e purkki. Pakko syöttää halpis märkäruokaa suurimman osan aikaa, kun pojat syövät aika paljon... Niin, lidlistä löytyi vielä halvempaa, mutta se ruoka sisälsi kaniinin lihaa ja rasavilli-sisko oli saada slaagin. Myönnän kyllä, että loppujen lopuksi syötin lihan pojille ja hyvin maistui, olen kuitenkin rahan suhteen aika pihi ihminen. Anteeksi

-Lihapullahyllyn ( kamalan mukava sana) luona seurasin uskamatonta parisuhdekeskustelua. Mies otti käteensä lihapulla paketin ja sanoi, että otetaan näitä, nää on niin halpoja ( o.99e, myönnän) ja mitä tekee vaimo/tyttöystävä? Ei, siis sun pitää pitää huolta sun mahasta. Sitten nainen otti lihapullapaketin miehensä kädestä, pisti sen takaisin ja sanoi miehelle, että nyt mennään pois tän sun "karkkihyllyn" luota. Ja ohjasi miehen vihannestiskille, ostamaan pupun ruokaa.
Eikö lapsia yleensä kohsella noin? Mutta toisaalta kun minulla, ei ole miehiä eikä lapsia, olen varmaan taas vain ymmärtänyt jotain väärin.

-Kassalla pelkäsin hetken, että tililläni ei ole rahaa , korttini ei kelpaa ja joudun jättämään kaiken kassalle, sillä aikaa kun kaikki nauravat ja osoittelevat. Sellaista ei ole koskan sattunut, mutta mahdollisuus on aina olemassa. Eikä ne hälyttimet piipanneet tullessa eikä mennessä.

- Eilen olin muuten metrossa ja minua vastapäätä istui nainen, joka kovaan ääneen selitti kännykkään: "että se vaatteiden sovitus oli niin kamalaa ja arvaa mikä mun kuppikoko on nykyisin, se on 80 D, ennen se oli 75 B, kuinkahan paljon se tästä vielä kasvaa? ..."
Haluaisin nyt huomioida, että kuuntelin musiikkia ja kuulin tämän puhelun musiikin läpi. Silmäni kuitenkin ajautuivat automaattisesti tuijottamaan naisen rintamusta. Hänellä oli kyllä toppatakki päällä, ja jalkojen paksuudesta päätellen kyseessä oli aika pieni nainen. Mutta minkäänlaista suhteettoman isoa kumpua eivät silmäni löytäneet. Olisikohan pitänyt neitiä pyytä riisumaan takkinsa? Että olisi asian voinut itse todeta. Kaikkea sitä oppii metrossa. :)


Kuulkaa huomenna on pyhäpäivä, kaikki kaupat kiinni ja sitten sunnuntaina kaupat auki. Muutetaan lauantai sunnuntaiksi ja toisinpäin. Jotenkin ihana viettää perjantai-iltaa, koska tietää, että huomenna ei tarvitse tehdä mitään, kun on kerta se pyhä. Ja sitten sunnuntaina voi. :)

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Naisista ja miehistä

kyllä se vaan on niin, että miehet ovat kaikessa "yksinkertaisuudessaan" Paljon helpompia kuin naiset.
Juu, en minä nyt halveksuen tuohon sanaan .yksinkertainen, viittaa, mielestäni se vain kuvaa niin hyvin miesten ja naisten ajatusmaailman eroja.
Miehet ajattelevat asioista suoraviivaisesti, yksinkertaisesti ja ilman sen suurempia koukeroita. Naisilla niitä koukeroita riittää enemmänkin. Miesten ajattelutapaa voisi ajatella neliönä ja naisten ajattelutapaa sotkuisena lankakeränä. ( En halua yleistää ja anteeksi taas kaikki, jotka loukkaantuvat)
Miehet sanoessaan jotain, myös 99%ssa tapauksia tarkoittavat, erittäin kirjaimellisesti mitä sanovat. Naiset, 99%ssa tapauksia, eivät tarkoita mitä sanovat.
Kun nainen sanoo jotain, on osattava lukea rivien välistä, mikä onkaan oikeasti homman nimi. Tiedän, teen sitä itsekin. Sanon asioita ja toivon, että joku osaisi lukea rivien välistä mitä minä nyt tarkoitan. Toiset naiset osaavat tämän ja niinpä suurimmaksi osaksi naisten välinen keskustelu tapahtuu rivien välistä.
Mutta tiedote: miehet eivät lue rivien välistä, koska he itse eivät puhu niin, miehet kuulevat sen mitä heille sanotaan.
Naiset taas sanovat juuri sen mitä eivät sano.
Kai huonommankin matikkapään omaavat ihmiset ymmärtävät, että tämä yhtälö ei toimi.

Naiset ovat vaikeita, naisten kanssa on vaikea tulla toimeen. Minunkin mielestä on erittäin vaikea aina jaksaa lukea rivien välistä mitä se toinen nyt tarkoittaa. Joten naiset, yksinkertaistakaa elämäänne ja parantakaa parisuhdettanne tai paria suhdetanne ( jos joillakin nyt sellaisia on). Ruvetkaa ajattelemaan ja puhumaan kuin miehet.
Poistakaa mielestänne turha analysointi ja jossittelu. Puhukaa tarkoittaen niitä sanoja, joita suustanne tulee ulos.
Annan esimerkkejä:
Ei sanota: onpa täällä sekaista, voiku täällä olisi joskus edes siistiä.
Sanotaan: nyt siivotaan, pese lattia ja tamppaa matot.

Ei sanota: kulta, mulla on uudet alusvaatteet.
Sanotaan: haluan seksiä.

Ei sanota: onpa mulla nälkä
Sanotaan: minä haluan ruokaa

Ei sanota: Ei mulla mikään ole ( ja sitten nyyhkytetään yksin vessassa)
Sanotaan: Vittu, olet yksi idiootti.

Opetelkaa näitä. Ja kas, elämänne helpottuu huomattavasti. Muistakaa, myös se jos mies sanoo jotain, se tarkoittaa myös sitä. Naiset eivät. Miesten kanssa on siis helpompi puhua ja tulla toimeen, jos miehelle suuttuu, suoraan se on sanottava, niin mieskin tekee.
Olen sitä mieltä, että tämän jossitelun ja analysointi on yhtenä syynä siihen, että naisia ei ole niin paljon kuin miehiä päättävissä asemissa. Ei siellä korkealla voi jossitella ja analysoida, siellä pitää ajatella ja puhua selkeästi ja "viileästi" unohtaa turhat tunteet. Sen jälkeen kun nainen on oppinut puhumaan ja ajattelemaan selkeästi, voi ajatteluun lisätä pienen ripauksen analysointia. Tämä on tappava yhdistelmä. Miehet, se toimii myös teilläkin!

-H-