Mua ei ainaskaan kiinnosta!

Niin. Täällä taas.
Olen huomannut, että joidenkin ihmisten on niin vaikea ymmärtää, minun mielipiteitä. Joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että minun päämääräni ei ole äitiys ja avioliitto. Se ei ole sitä koskaan ollut ja tuskin koskaan tulee olemaankaan. Minusta avioliitto on aikansa elänyt instituutio. Ei sillä ole nykypäivänä mitään merkitystä. Eron saa kun haluaa ja jo mennään seuraavaa etsimään. Joskus silloin kun avioliittoon meno tarkoitti koko elämän muutosta, se oli eri asia. Silloin tyttö ja poika muuttivat oikeati yhteen, siitä alkoi perheenperustaminen ja yhteinen elämä, josta pidettiin kiinni kuin hukkuva oljenkorresta. Ei se enää ole niin. Pappi sanoo aamen ja nyt mä kyllästyn. Ja ei kun ero ja menoksi.
Kuulkaa asia on oikeasti niin, että minulla ei ole mitään hinkuja perustaa "vakavaa" parisuhdetta. En minä halua sitoutua, minä haluan olla ja kellua. Pysähtyä kun pysähdyttää ja jatkaa kun siltä tuntuu.
Tämä on minun mieli. Jos joku siitä ottaa nokkiinsa, oma on ongelma. En minäkään suutu, jokaiselle, joka tulee kehumaan minulle avioliiton ja äitiyden ihanuutta. Se on heidän elämänsä ja heidän valintansa.

Pohdittuani ja painittuani tämän asian kanssa. Tajusin, että sillä ei ole mitään väliä. Sillä ei ole mitään väliä, mitä muut minusta ajattelevat. Minun pitää tehdä miltä minusta tuntuu, välittämättä miten muut siihen suhtautuu. Kontrollifriikki, mitä muutakaan minulta voisi odottaa, kuin ympäröivän maailman kontroloimista ja käyttäytymistä sen odotusten mukaan, ettei kontrolli katoa.
Ja paskat sanon minä. Olen liimannut, ympäri kämppääni lappuja, joissa lukee: " älä mieti mitä muut sinusta ajattelee"
Se oikeasti toimii. Kuulkaa, kuulkaa, minä en jaksa miellyttää teitä enää. Käyttytyä niinkuin te haluatte, olla mitä te haluatte.
Minä teen tasan sitä, mikä minusta tuntuu hyvälle, oli se muiden mielestä hyvä ajatus tai ei! Loukkaantui joku siitä tai ei. Katsokaas kun minua en ole edes sidottu mihinkään!

Nyt öitä ja hei hei. Sovitaanko, että minä soittelen!