maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Itkua teatterissa

Ylitin itseni. Kun aikaisin aloittaa työt, pääsee yleensä aikaisin pois.
Menin elokuviin. Katsomaan joulutarinaa. Minä suhteellisen aikuinen ihminen yksin, herätin vähän huomiota. Elokuvateatterin kanssani jakoivat 2x n.14 vuotiasta kaverusparia ja äiti tyttärensä kanssa. Nämä ihanat teinit päästivät ihanan kiherryksen silloin kun Mikko Leppilampi tai Antti tuisku tuli kuvaan. Argh!

Mutta kuulkaa, häpeäkseni tunnustan, että meikäläinen parkui puolet elokuvasta. Minä en koskaan paru elokuvissa tai muutoin julkisesti. Ainakaan en myönnä. Se oli ihana elokuva. Suosittelen. Se oli jo visuaalisesti niin suuri nautinto mahtavien maisemien vuoksi.
Ja se musiikki.
Se oli...olen sanaton.
Kari Väänänen oli aivan mahtava. Kaikista parasta oli se ihana verstas ja talo jossa joulu-ukko työskenteli. Yksin upeiden maisemien keskellä. Sai olla rauhassa. Ja silti pienessä kyläpahasessa oli ihmisiä, jotka välittivät.
En osaa eritellä, ainakaan vielä, mikä siinä oli niin sydäntä keikauttavaa.
Tai sitten minusta on tullut pehmo.

Enpä ole varma, mikä on elokuvan ikäraja, mutta en kovin nuorille missään nimessä suosittele.
Se oli kuitenkin jonkun verran pelottava ja siinä oli sellaista mikä piti ymmärtää.

Mutta rakkaat, ilahduttakaa itseänne. Löytäkää todellinen jouluntarkoitus. Menkää katsomaan joulutarina.

Ei kommentteja: