lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Lauantai

On se kumma ettei joku löydä parempaa tekemistä lauantaiyönä kuin räplätä tietokonetta. Tulee muuten televisiosta kotiteollisuuden keikkataltiointi. On tuo Jouni niin sexy, kyllä kuulkaa panisin, ihan heti ( kuten kumman kaa- sarjassa asia ilmaistaan). Mutta kuten asiaa olen ennenkin pohtinut, kyllä se noista hiuksista vain johtuu.
Ne on niin ihanan naiselliset :)
Olen muuten taas rakastunut, ei, se ei ole Jouni Hynynen, Jone Nikula, Eva Wahlström, Tuomas Holopainen, Marco Hietala tai Angelina Jolie eikä Jussi Heikelä. Se on kuulkaa Jyrki 69. Olen jo pitemman aikaa häntä kuolannut. Musiikista en niin perusta, mutte muuten kylläkin. Ei en minä pinnallinen ole.
Tänään shoppaillessani kaupungilla ( 4.5h) joululahjoja, en siis kovin paljoa mitään itselleni. Räntäsateessa kompuroin aleksia pitkin stockalle ja kuulkaa siinä Herra 69 käveli minua vastaan, tökkäsi laukulla kylkeen ja jatkoi matkaa. En lyönyt takaisin, koska kassissani oli särkyvää tavaraa ja minua olisi kuitenkin pidety hulluna fanina.
Pirautin heti julkkisystävälleni ja kinusin taas treffejä Jyrkin kanssa, mutta ei niitä minulle jostain syystä vain järjestetä. Arveltiin vain, että laukulla huitominen saattaa olla huono merkki treffien kannalta. Mutta oikeasti Jyrki löi minua laukulla, koska olin niin ihana, että hän luuli minua kangastukseksi, hallusinaatioksi.

Mutta olen ylpeä itsestäni, sain melkein kaikki joululahjat ostettua.(Juhlikaa, oi sukulaiset).Yksi angstin aihe vähemmän. Nyt ne kaikki pitäisi vielä paketoida. Minun paketit muuten tunnista siitä ,että se on aina paketoitu sanomalehteen. Säästän edes jossakin.

Peräänkuulutan silti edelleen sitä unikonetta, joka nauhoittaa kaikki unet, jota yön aikana näkee.
Näin viikonloppuisin tulee nukuttua sellaiset 10-12 tuntia ja sitten ehkä vielä päikkärit. Näen mahtavan paljon mitä oudoimpia unia ja muutenkin yöni ovat aika eläväisiä, ihan johtuen minusta itsestäni. Mitä te oikein kuvitteltte?
Tulisi muuten mitä mainiompia leffoja ja paljon. Kaikille löytyisi jotain: toimintaa, draamaa, trilleriä, pornoa, romantiikkaa... Kyllä elämänne muuttuisi kun pääsisitte hetkeksi minun pään sisään :)
-H-

Ei kommentteja: