maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Aamut

Vihaan aamuja, tai en nyt oikeammin aamuja. Vihaan herätyskelloja. Vihaan pakkoherätystä, jonka seurauksena on töihin lähtö.
En ole aamuihmisiä, aivoni eivät toimi heti aamusta ( ja loppupäivänkin yleensä vajaalla). En voi keskustella aamusin, murisen lähinnä. Tarvitsen aamulla aikaa, miettiäkseni hetken kuka olen ja missä olen. Ennen en herännyt ilman kahvikuppia, mutta jätettyäni kahvin juonnin, olen huomannut, että herääminen kahvin kanssa tai ilman on hermoja raastavaa. Silti.
Jos itse herää aikaisin, ilman ulkopuolista ärsykettä on se ihan ok. Mutta se on se herätyskello, joka herättää uinuvat agressiot.
Pahinta on herätä, hamuilla puhelin käteen, jotta näkisi mitä kello on ja tajuta, että se soi kahden minuutin kuluttua. ARGH!

En muista mikä Uuno Turhapuro elokuva se oli, mutta siinä hän ja hänen vaimonsa kouluttivat uutta vaimoa Uunolle, vuoristoneuvos Tuuran hemaisevasta sihteeristä Unelma Säleiköstä.
Tässä kyseisessä episodissa paneuduttiin Uunon päiväunillemeno rituaaleihin. Kun herätyskello soi Uuno nukahti. Selitys oli, että aamulla Uunoa väsytti eniten kellon soidessa, joten se on paras tapa nukahtaa. Himmeen fiksu jätkä!
Suomi herää ja lähtee liikkeelle aivan liian aikaisin.
Ainoana poikkeuksena aamuinhooni oli kun tein vuorotyötä ja aamulla muiden lähtiessä töihin sai itse tarpoa kotiin nukkumaan.
Laiskat aamut ovat mukavia, kun ei ole kiirettä. Voi pyjama päällä, vaikka vielä leffan katsoa. Niistä aamuista minä pidän.

Kissani tunnistavat herätyskelloni ( siis puhelimeni), kun se soi ja laitan torkkuhälyttimen päälle, kuluu koreintaan 30 sekuntia ja päälläni seisoo kehräävä kissa, joka tunkee kuonoansa kohti naamaani. Sitten nousen ylös ja kissa luopiot menevät takaisin nukkumaan lämpimän peiton uumeniin.

Aamuni kokivat myös kolauksen, kun ylex:n iltapäivä ja aamu vaihtoivat paikkaa. Aina olen kuunnellut Peltsiä aamussa ja nyt en häntä kuulekkaan. Se on se radiokanavan vaihto edessä, mutta kun radio rock särisee niin ikävästi.

Homssu

ps. Viikonloppuna tuli siskon polttareita juhlittua, vilkaiskaa visarallia. Meikä maalasi muuten suht´ pervon, tuomiopäivän kanimukin. Kuvia myöhemmin....

2 kommenttia:

Rusakko kirjoitti...

Odotan jo , että pääsen juomaan aamuteen pillukorvapupu mukistani!! ;)) Siinä ei aamu voi alkaa huonosti!!

Anni kirjoitti...

Ole kiitollinen kun sulla on näin huomaavainen pikkusisko. Ei taida sulla olla pillukorvapupuja ennestään :);):);)