torstaina, tammikuuta 10, 2008

Potter-mania jatkuu

Olen nyt virallisesti koukussa, siskonikin sen totesi. Oli siis pakko ottaa ne kaksi viimeistä potter-kirjaa käteen ja alkaa lukemaan, sillä elokuvaa ei ole vielä saatu väsättyä. Viikon aherruksen jälkeen ( töissä ei voi lukea ja väsään myös villatakkia) olen toiseksi viimeisestä kirjasta lukenut jo kolme neljäsosaa. Hyllyssä odottaa viimeinen Potter; Harry Potter and the Deathly hollows. Enpä ole kamalasti englanninkielistä kirjallisuutta lukenut, ruotsinkielistä kylläkin, joten saa nähdä kuinka paljon 600 sivuisesta teoksesta menee ohi. En usko, että paljoakaan.
Koukutukseni huomaa myös lukiessani kirjaa työmatkoilla, se kirja imaisee sisäänsä ja pitää ponnistella muistaakseen nousta oikealla pysäkillä pois. Onneksi toiseen suuntaan pysäkki on päättäri, joten kyllä kuski potkaisee ulos jos unohtuu lukemaan. Siinä on mummojen ihan turha urputtaa istumapaikkaa, kun en kuitenkaan heitä kirjani takaa näe.

Pakkomielteeni kirjoihin näkyy myös siinä ,että nyt haluan lukea ne muutkin kirjat. Vaikka ne leffat ovat hyviä, on kirjoissa niin paljon enemmän. En nyt muista yhtäkään poikkeusta, jossa kirja olisi ollut huonompi kuin siitä tehty leffa. Kirjoissa pystyy kuvailemaan asioita ja ajatuksia niin paljon paremmin kuin elokuvissa. Jos esim. Potter-leffaan, käytettäisiin se kaiki materiaali mitä kirjassa on, kestäisi se pätkä ainakin kuusituntia. Tutantokustannuksista puhumattakaan.

Ainoa harmi lukiessa on, että silloin voi harvemmin tehdä mitään muuta. Paitsi syödä, mutta sekin on hiukan hankalaa, keskittyminen häiriintyy. En osaa vielä kutoa ja lukea saman-aikaisesti. Ehkä joskus opin, ehkä en. Niin voisin käyttää aikani tehokkaammin. ;)

3 kommenttia:

hekku kirjoitti...

...ei liity nyt mitenkään aiheeseen, mutta löysin tänään ihan loistavan tatuoinnin! Se pisti mun suunnitelmat ihan uusiksi.
Ja jostain kumman syystä tulit mieleeni :)

hekku kirjoitti...

Oho, sormet oli taas nopeammat kuin aivot! Ja tässä siis se linkki:
http://www.kittyhell.com/wp-content/uploads/2008/01/hello-kitty-jesus-tattoo.jpg

hekku kirjoitti...

Höh! Vielä yks yritys.. kun ei näköjään toimi?
http://www.kittyhell.com ja sieltä ensimmäinen tattoo mikä tulee skrollaamalla vastaan...