torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Murinaa sängyn alta

Kenellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että minulla on kissoja. Kaksi kissaa, orpo raukkaa, jotka pari vuotta sitten pelastin hesyn lasikaapista ( helsingin eläinsuojelu yhdistys)He olivat olleet melkein vuoden hesyn suojissa, sillä ihmiset haluavat mielummin poikasia kuin vanhoja läskejä kissoja. He ovat n. 10 vuotiaita kolleja, ikänsä viettäneet yhdessä, mutta oli edellisestä kodista palautettu "käytöshäiriöiden vuoksi " Kukka ( oranssi) ja Kalle (musta) ( nimet ovat minun muokkaamia).




Kalle oli edellisesä paikassa jatkuvasti pissannut kaikkialle minne ei saisi pissata. Kun se oli loppujen lopuksi palautettu, oli selvinnyt, että sillä oli virtsakiviä. No ne on hoidettu ja nykyään kaveri pissaa potan viereen, vain jos potta on liian likainen Kukka taas oli mourunnut, ainakin papereiden mukaan, no totuushan on, että Kukka ei tykkää olla suljettuna mihinkään, jos ihmiset ovat toisessa huoneessa, onneksi minun yksiössä ei ole tätä ongelmaa.
Pojat eivät ole oikein tottuneet lapsiin tai koiriin, siis erinomaisia vanhanpiian seuraherroja. Kalle pelkää kovia ääniä ja nopeita liikkeitä.
No mutta, siihen murinaan. Jokaisen pelko lapsuudesta, sängyn alta kuulu ääniä. Olinpa sitten jo sängysä yö myöhäisellä ja lueskelin vielä, ennen nukahtamista.
Kello oli varmaan siinä yhden aikaa yöllä, kaikkialla hiljaista, kun sänkyni alta alkaa kuulumaan matalaa murinaa. Hetkeksi lopetin lukemisen, murina jatkui. Onneksi aivoni toimivat vielä jotenkuten. nopea vilkaisu ympärille, Kalle nukkuu jalkopäässä ja Kukkaa ei näy. Se ratkaisi tilanteen. kukka on nimittäin rakentanut pesän sänkyni alle, kaiken sen romun keskelle. Se on jossain tyynyni alapuolella. Kukkahan se oli sinne mennyt nukkumaan ja kissalla on vilkas unielämä niinkuin emännällään. Siellä se kaveri näki hyviä kissatappelu-unia ja murisi unissaan.
kalle ei murise unissaan, mutta saattaa nukkua silmät raollaan, se on aika pelotavan näköistä!
Tällaista siis minun elämäni, onko se sitten köyhää ja kamalaa, ehkä jonkun mielestä. No mutta faksta on se, että minulla ja kissoilla synkkaa paremmin kuin minulla ja useilla ihmisillä :) :)
Sitäpaitsi koulutan heistä sirkus/ lammaskissoja, että sitten kun saan joskus perustettua sen lammasfarmin on minulla työntekijät valmiina. Ja jos rahat loppuu, voidaan mennä kadulle esittämään temppuja!
-H-

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin synkkaa hoidokkikissan kanssa paremmin kuin monien ihmisten, vaikka Viltsun kanssa alku olikin (odotetusti) hankalahko...

Melkoisia kolleja, oikein komeita yksilöitä ja selkeästi mahtavia tyyppejä!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania miehiä! Kiva että olet ottanut huomaasi vähän vanhempia herrasmiehiä;) Mulla on joku fiksaatio noihin punaisiin kissoihin, ne on kertakaikkiaan valloittavia. Harmi vaan, että meidän punainen kolli juoksi auton alle:(

Mutta nyt meillä asustaa vuoden ikäiset sisarukset, joista poika on leikattu ja tytöltä odotellaan pentuja. (Asutaan siis maalla, ja kissat saavat ulkoilla vapaasti)

Laitahan lisää kissankuvia!
Hyviä vointeja ja auringonpaistetta! (paistaa se risukasaankin, niinkuin mummo sanoi:))

Anni kirjoitti...

Marinadi ja villi: pojat kiittävät ylistävistä sanoistanne, kiitos!

Anonyymi: niin, vanhassa vara parempi...
Onnea kissanpentu odotukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin, olen aikoinani ollut kätilönä yhdessä yllätys kissasynnytyksessä ( kukaan ei tiennyt kissan odottavan poikasia)
Tuolla aikaisemmissa blogimerkinnöissä saattaa muuten olla kissakuvia.