Nyt kun olen ollut kotona yhtäsoittoa enemmän ja pidempään kuin koskaan, on suhteeni kissoihini myös syventynyt suuresti. Vaikka faktahan on se, että ne kuitenkin nukkuvat 90% ajasta, että miten sen suhteen syvenemisen nyt ottaa. Toisaalta otan mielelläni heistä mallia ja nukun minäkin.
Aina välillä tulee kissoille ostettua herkkuja. Hallista käyn välillä ostamassa kalaa, kuten aikaisemmasta postauksestani olette varman lukeneet.
Muikut ovat hyviä, mutta jos ostaa silakoita ne pitää leikellä palasiksi. Kalle ei kykene syömaan muuten ja Kukka kyllä kykenee, mutta kun se vetää kerralla kokonaisen kalan, niin ei kestä kauaakaan kun se oksentaa sen kokonaisen kalan. Niiden silakoiden päät tosiaan leviävät ympäri kämppääni ja ne ovat hiukan ällöjä, varsinkin jos niiden päälle astuu, paljaalla jalalla...
Toissapäivänä ostin suurta herkkua kissoille, sydäntä. Possun sydäntä. En naapurin sedän.
Sydänhän myydään kokonaisena. Kaikki mitä sydämeen kuuluu on jäljellä... Nam.
Että kisulit voivat ko. herkkua syödä, pitää toki sydämestä leikata lihat irti ja pieniä kaikin puolin.
En voinut vastustaa kiusausta, ottaa sydämestä kuvan ja lähettää se tutuille, tekstillä preparoin sydäntä. Tätini oli hiukan huolissaan ja kysyi vaan, että pitääkö se pii-paa auto soittaa nyt? Toinen ystäväni mietti harjoittelenko teho-osaston uusia jaksoja varten...
No ei muuta kuin sakset käteen ja sydäntä preparoimaan. pakko myöntää, että siinä oli jotain alkukantaisen tyydytävää, sormet veressä leikellä sydäntä. ( Lisäys muuten aikaisempaan avoimeen työhakemukseeni)
Jaloissani pyöri kaksi läskiä kissaa täristen innosta.
Pojat sitten saivat sydäntä, kunhan olin sen kuntoon saanut. Nyt pojat eivät vain ymmärrä, että se sydän on loppunut. Kukka on ottanut nykyiseksi paikakseen istua hellani päällä ja tarkkailla jääkaappia. Tänään olin menossa kauppaan ja olin pukeutunut pitkään farkkutakkiin, Kukka kiipesi farkkutakkiani pitkin olkapäälleni istumaan, eikä suostunut tulemaan alas, ennenkuin kuljetin hänet jääkapille ja annoin ruokaa. Mutta se oli tavallista purkkiruokaa, eikä herralle kelvannut...
kissat ja ankat, elämäni suola!
2 kommenttia:
Hui, olipa pelottava otsikko;)
Tosi reipas olet, kun jaksat ostella "elävää ravintoa" kissoillesi! Meidän mirrit saavat tyytyä kaupan ruokaan plus mitä saalistavat ulkoa..(tosin ne tuodaan äidille kiltisti;))
Meillä kyllä mies pyörtyisi jos sydäntä leikkaisin keittiössä...puhumattakaan lasten tarinoista koulussa seur. viikolla...
Hyviä vointeja, terv. minä itte
Minun kissapojat ovat sisäkissoja, mitä nyt ikkunan kautta lokkeja metsästävät...
Minulla ei onneksi ole miestä, vaimoa tai lapsia, niin kukaan muu kuin tutut ei järkyty sydän leikkauksistani.
Mutta mielenkiintoisimpia juttuja on kyllä ne mitä lapset kertovat tarhassa kotioloistaan!
Lähetä kommentti