Läski ja ruma vol.1

Hetken aikaa tuossa äsken katsoin dokumenttia neloselta alipainoisista lapsista ja heidän hoidostaan. En katsonut kovin ptkään, rupesi ahdistamaan.

Koska minäkin olen läski ja ruma. Tajusin ja ymmärsin sen, kun olin tuollainen 10-vuotias, nyt olen 28 melkein 29. Siinä on saanut olla suurimman osan elämästään läski ja ruma.
Katsoessani lapsuuteni ja nuoruuteni kuvia, huomaan, että olen aina ollut täysin normaalikokoinen lapsi.

Vielä nykyisinkin olen normaalikokoinen, painoindeksini on normaalirajoissa ja vaatekokoni on 36-40 riippuen vaatteesta. Ja kun tuo kropan muoto on mikä on, takapuoli kuin seitsemän leivän uuni, yläosa ainakin kokoa pienempi.

Olen harjoittanut, anorexiaa, bulimiaa ja ortorexiaa. Niihin sen enempää menemättä.
Mutta kyllä, tiedän miten tungetaan sormet kurkkuun ja oksennetaan. Tiedän myöskin miten selvitään omenalla päivässä. Tiedän miten usein ja miten tulisi liikkua, jotta kroppa pysyisi kuosissa. Aikanaan jumppasin päivittäin tunnin ja lenkkeilin ja söin toki mahdollisimman vähän.
Tein muutakin, mutta antaa sen nyt olla.

Koskaan en kuitenkaan ole ollut missään hoidossa sairauksieni pohjalta, enkä koskaan onnistunut laihtumaan niin paljon, että kukaan olisi huomannut. Sitäpaitsi hirveän mukavaa, kun on aina viettänyt suurimman osan ajastaan yksin kotona, niin voi puuhata mitä vaan, eikä kukaan tajua. ;)

Nykyään syön lämpimän ruoan melkein päivttäin. Mutta koska olen aina ollut tunnesyöjä, olen yhä nykyäänkin varsinainen herkkuperse :)
Niin, se mikä on olemassa ja vahvasti on ruokamorkkis. Morkkis siitä, jos ostaa kaupasta jotain muuta kuin terveellistä. Morkkis siitä, jos syö karkkia ja suklaata ja jätskiä ( kuten minä). Morkkis jos syö mahan täyteen.
Pakko myöntää, henkisesti on paljon parempi olo, jos maha on tyhjä tai on jopa nälkäinen, Tai jos on syönyt vain ihan vähän. Mutta silloin verensokerit laskee pahemman kerran ja taas on huonosti, mutta parempi sekin kuin maha täynnä.

Joka kerta peilin katsoessani ensimmäinen ajatus yhä vieläkin on läski ja ruma. Eikä se ole vain sen kalastelua, että kaikki nyt kehuis laihaksi. Se on minun totuus ja ei se kenenkään inttämisellä parane.

Aina kun olen kaupassa mietin mitä Anette Palssa sanoisi minulle ja haukkuisi minut ostoksieni pohjalta. Tai mietin mitä kassatädit ja sedät miettivät, kun sama typy tulee kolmatta kertaa saman pävän aikana ostamaan suklaata. Miettivät, että on tuokin niin läski, ettei nyt enää tarvitsisi.

Tästä voisi kirjoittaa kirjan. Ja tiedän, että minulla on paljon läheisiä ja ystävä, jotka ovat myös perehtyneet asiaan oikein olan takaa.
Minusta olisi niin tärkeää, että asiasta puhuttaisi avoimemmin.
Laihuuden ihannoinnsta. Opetettaisiin vanhempia antamaan lapsilleen positiivinen esimerkki, lopetettaisiin kokoaikainen lihavuuden vatvominen, varsinkin lasten kuullen. Muistutettaisiin vanhempia kertomaan lapsilleen, että he ovat ainutlaatuisa ja rakastettuja juuri tuollaisena.

Marilyn Monroe takaisin naisihanteeksi. Muistaakseni hänen vaatekokonsa oli 42 tai 44.
Puolestani katuja saisi jatkossakin koristaa alusvaatemainokset, mutta niihin normaalikokoisia naisia, kiitos!

Ainoa ongelma on, että painoa voi aina hallita, mutta rumaa naamaa, ei sitten millään. ;)

Tervesin nimimerkki terapian tarpeessa ;)