keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Naurua pimeässä

Kuka nyt on onkaan lukenut aikaisempia blogimerkintöjä, tietää, että tällä hetkellä tilanteeni ei ole ihan paras mahdollinen.
Ja uskomattoman rankkaa on nuo terapiaistunnot. Sellaiset asiat jotka oli jo unohdettu onnellisesti, nousee esiin. Ja joutuu kyseenalaistamaan asioita, joita on aina pitänyt ihan normaaleina....
No joo.
Oloon ei oikein tunnu olevan mitään ensiapua. Edes shoppailu ei tuo iloa, niinkuin normaalisti. Eikä ruoka, niinkuin normaalisti..

Mutta nyt minä olen sen löytänyt. Perjantai iltaisin tulee duudsonit, neloselta ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan olen nauranut. Ihastuttuani näihin perjantain jaksoihin oli pakko suunnata kauppaan ja ostaa lisää duudson materiaalia.
No myyjä tökkäsi käteen, duudsoneiden ylpeän häjyn mahtiboxin. 10 tuntia duudsoneita. Kyllä olen aina duudsoneita katsonut, mutta koskaan ne eivät ole iskeneet siihen oikeaan nauruhermoon. Mutta nyt, nyt ne se tekevät.
Oi, että.
Nauran ja nauran ja nauran.

Ihanaa!

Ihanaa katsoa kun jätkät päästää menemään. Sen enempää kursailematta. Mainiota!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuollainen huumori vaatii (minulla) ehdottomasti tietynlaisen mielentilan. Useimpina päivinä pidän sitä aika lailla keskenkertaisena huumorina jolle ei jaksa kovin pitkään nauraa. Usein myös toivon hartaasti että jätkät eivät rasita julkista tempuillaan terveyenhuoltoa (lue: minun verorahoillani maksettu). Mutta silloin tällöin nauran itseäni kipeäksi. Ota nyt sitten tuosta selvää... ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on varmaan joku äiti-moodi päällä, osaan vaan ajatella voi noidenkin poikien äitiparkoja;)

Sinänsä pojat on minusta tosi symppiksiä, ja kyllä mua nuo jututkin joskus ihan naurattaa, tosin olen nähnyt vaan sitä nelosen pikkulapsi-versiota. Källikoulu oli hauska, pitää varmaan toteuttaa joskus;)

- minä itte

Anonyymi kirjoitti...

Huvinsa kullakin :-) Kyllä joskus on tullut katsottua, mutta vähän eri silmällä. Lähinnä tulee mietittyä, että mitä tuossa tempussa voi sattua ja miten sen hoitasi (Stendelle opetusmateriaaliksi)

Nuoruudessa tuli tehtyä kaikkea hullua vähän samaan tyyliin, mutta ilman kameraa ja ennakkosuunnittelua. Ihme, että on vielä hengissä.....

Homssu. Usa versiona löytyy samaa toilailua Jackass ja Brittiversiona Dirty Chances (tai sinnepäin)

Iloisia leffahetkiä......

PS. Tuohon ostoshoitoon vinkki. Löysin postista (sikakallis) minikirjan nimeltään Kissa (pomosi) Helen Exleyn lahajakirja. Niitä oli muitakin, mutta ainakin kissaihmisinä tämä kolahti myös vaimon hetkellisiin masennuksiin. Huonona hetkenä lukee 1-2 sivua ja olo on parempi. Käy kurkkaamassa.

Anni kirjoitti...

No niin.
Stende: mielummin maksan verorahoilla poikien vammoja, kuin ns. elintasosairausten hoitoa.... Oma vikahan nekin... ;)

Minä itte: Onneksi minä en ole enkä tule olemaan äiti, paitsi kissojen. He eivät onneksi harrasta benjihyppyjä, ilman köyttä.

Wäiski: On noita jenkkiversioitakin tullut tuijotettua. Mutta suomalainen jyrää silti.
Se on mainio, se yksi vanhempi jakso, mssä H-p murtaa sääriluunsa ja vääntää nilkkansa ym.... Ja siinä näytetään se leikkauskin. Siinä vasta opetusmateriaalia!
Olen muuten itsekin törmännyt tuohon kirjaan, pitää käydä ostamassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos todellakin haluat rankempaa, niin vilkaise sitä brittiversiota. Niillä kavereilla ei ole mitään tolkkua koko hommassa. (Tubesta varmaan löytyy jotakin)
Jackassin pojat on lastentarha materiaalia näihin verrattuna.

Käy ihmeessä ostamassa. Minusta kyseinen eepos kuuluu jokaisen kissaihmisen kirjahyllyyn.