sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

tapaturmia ja suuria rakkauksia

Olen välillä, aika useinkin varsinainen rähmäkäpäla.

Tässä viime aikona olen leikannut sormeeni, viiltänyt sormeni auki kissanruokapurkin kannella ja polttanut pari sormea, kun kaadoin niiden päälle kiehuvaa vettä.

Usein ajatuksissani lasken tavaroita käsistäni ja sitten en enää muista minne.

Paras on kun laittaa silmälasinsa jonnekin, eikä muista minne. Ja jos on kuten minä, joka näkee ainoastaan erittäin lähelle hyvin, on niiden etsiminen haasteellista.

Siinä mennään nenä kiinni erilaisten tasojen pinnassa ja hellästi taputellaan kaikkea, jos rillit vaikka osuisivat kämmenen alle.

Sitten tänään.
Astuin vyönsoljen päälle, kyseessä oli kunnon vanhanaikainen metallinen vyönsolki. Olin riisumassa farkkuja ja jotenkin onnistuin astumaan vyönsoljen päälle.
Onneksi farkkua oli jäänyt ihoni ja soljen piikin väliin. Vähän sattui.
Luulin, että solki vain panoi vähän kipeästi ja jatkoin toimiani, kunnes huomasin, että lattialla oli verta.

No kuten allaolevasta kuvasta näette, reikä ei ole suuri, mutta syvä ja kipeä ja sitä tuli ihan kunnolla verta.



No eikun putsausoperaatio käyntiin ja ettei haavaan mene kamalasti likaa ja sen seurauksena tule tulehdusta tein siihen vielä lomatekoisen laastarin. Kun batman laastarit, eivät jalkapohjassa tuppaa pysymään.

No se niistä onnettomuuksista.

Olen tänään katsellut dvd:ltä vanhoja spede shown jaksoja, lähinnä vuodelta-85.

Tuli niin lapsuus mieleen. olen ihan pikkutytöstä lähtien rakastanut spede showta ja etenkin Vesa-Matti Loiria. Hän on minun ensimmäinen ja todellinen suuri rakkauteni.

Ihan heräsi kaikki lapsuuden ihailuntunteet taas henkin, kun noita jaksoja katsoi. Toki olen suuri Uuno Turhapuro-fani myös.

Vesku on nin ihana, on aina ollut ja on vieläkin. Ja hän laulaa niin ihanasti. Oln ollut pari kertaa katsomassa hänen konserttejaan ja aina on koskettanut yhtä paljon. Lapsuudesta erittäin tuttuja ja lempilaulujani ovat Vesku Loirin esittämät Eino Leinon runoista tehdyt laulut.

Ja sitten se vielä soittaa poikkihuilua. Se on niin ihana soitin. Niin kaunis ääni.

Viimeiset 25 vuotta Vesku Loiri on ollut mielestäni niin ihana ja katsoessani noita vanhoja jaksoja, ymmärrän hyvin, miksi olen jo pienenä häneen ihastunut. :)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä viime aikona olen leikannut sormeeni, viiltänyt sormeni auki kissanruokapurkin kannella ja polttanut pari sormea, kun kaadoin niiden päälle kiehuvaa vettä" sekä "Astuin vyönsoljen päälle, kyseessä oli kunnon vanhanaikainen metallinen vyönsolki." - Keskiverto kansalainen olisi soittanut 112:een jo neljä kertaa ja vaatinut itselleen ambulanssia (pillit päällä tietenkin ja paloauto ensivasteena koska siitä ensivastehommasta oli juttua uutisissa). Sinä et vissin soittanut, et edes vaikka pidät ambulansseista enemmän kuin se keskiverto kansalainen...? ;-)

Anni kirjoitti...

Ja mekä ei tajunnut, että olisn voinut ambulanssin saada paikalle. Toisaalta se häpeä, mikä olisi langennut ylleni tuollaisista asioista soittaessani 112:en olis ollut suurempi, kuin ambulanssin tuottama ilo.
On se jalka kyllä vähän kipee...Pitäisköhän soittaa?
Sanon stten vaan, että Stende antoi luvan.

Anonyymi kirjoitti...

Vahinkoja sattuu kaikille, minulla 2 tuntia sitten saatu kuhmu päässä ja sekin ansaittu ihan omalla tyhmyydellä :-/
Tekemäsi sidonta näyttää hienolta ;-)

Lainaus: .Pitäisköhän soittaa?
Sanon stten vaan, että Stende antoi luvan.

Heh en usko, että Stende menee tuohon ansaan ;-) :-D

Anonyymi kirjoitti...

Mitään en myönnä enkä tunnusta. Kuka Stende? Mikä 112? Eikös se ole 911? Niin Wiliiam Shatner ainakin sanoi aina... ;-)

Anni kirjoitti...

Wäiski: Ainahan voi kokeilla ja voinhan minä sinunkin nimeäsi käyttää... ;)

Stende: Oi, rescue 911 oli akoinaan minun ja siskon suosikki sarja!

Anni kirjoitti...

Ai niin ja kaikki, jotka kokevat itsensä alan ammattilaisiksi, kertokaa, koska minun pitää huolestua jalastani. Kun astuminenhan sattuu aivan jumalattomasti ja puolentoista sentin alue haavan ympärillä on kosketusarka ja sinertävä?
Diagnooseja?

Minun arvaukseni on jonkinlainen osuminen johonkn tärkeään hermoon ja siitä seurauksena saattaa olla jopa jalanamputoiminen.
En minä sillai luulosairas pessimisti ole....

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: Niin Wiliiam Shatner ainakin sanoi aina... ;-)

Se on muuten William Sättinen ja Rescue nineyanyan :-D

Lainaus: Ainahan voi kokeilla ja voinhan minä sinunkin nimeäsi käyttää... ;)

Heh, ei minua kukaan tunne ja olen Stenden kanssa samalla linjalla..... Kuka, mitä, hä? :-D

Lainaus: Kun astuminenhan sattuu aivan jumalattomasti ja puolentoista sentin alue haavan ympärillä on kosketusarka ja sinertävä?

Mitään en tiedä enkä tunnusta, mutta ei sinulla mitään hätää ole. Vamman alue on arka pitkään (herkkä alue) ja sinerrys johtuu todennäköisesti pienistä verenpurkautumista ihosi alla (Suomeksi mustelma;-))
Pidä haavan alue puhtaana ja vaihda "side" säännöllisesti.

Lainaus: Diagnooseja?

Ainoastaan vakuutusyhtiön lääkärit on "riittävän" päteviä tekemään diagnoosin näkemättä potilasta.

Lainaus: siitä seurauksena saattaa olla jopa jalanamputoiminen.

Metsään menee niin että rytisee :-D

Lainaus: En minä sillai luulosairas pessimisti ole....

Heh, ompahan joku mikä pitää varpaillaan............................. (Kipeä jalkapohja ;-D)

Anni kirjoitti...

Wäiski: kyllähän minä tuon kaken tiedän itsekin, ajattelinpa vaan jos jollain on jotain, mielkuvituksellisempaa diagnoosia takataskussa...

Ja kuules nyt esim. Minä olen erittäin lahjakas tekemään diagnooseja, minulta saa diagnoosin vaivaan kuin vaivaan. Ja yleensä jotan kamalaa ;)

jaa ja maine tässä menisi, jos stä piipaa-autoa rupeaisi sottelemaan, olipa kuka hyvänsä luvanantaja...

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: ajattelinpa vaan jos jollain on jotain, mielkuvituksellisempaa diagnoosia takataskussa...

Niin ja sen diagnoosin jälkeen saisi syytteen hoitovirheestä :-D

Jos yrittäsi sitten jotan (luettava omalla vastuulla)
Diagnoosi on: Naulax astumix adhdex syndrooma ja lääkitys aloitetaan heti Placebo 200mg i.v :-D

Anni kirjoitti...

Tuo diagnoosi on hyvä. Mutta kun tuo plasebo on i.v, nin saako tilata ambulanssin suoniyhteyttä varten....???? ;););)

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: Mutta kun tuo plasebo on i.v, nin saako tilata ambulanssin suoniyhteyttä varten....???? ;););)

Ei saa, koska tämä tehokas lääke annetaan ainoastaan sairaalassa. (Lääkkeellä on voimakkaita sivuvaikutuksia ja pitää olla valvonnassa komplikaatioiden takia) ;-D

Anni kirjoitti...

Harmi!!!!!!!