perjantaina, lokakuuta 24, 2008

menetetty menneisyys


On turha katsela taaksepäin ja jossitella.
Tapahtunut mikä tapahtunut. Toisaalta tosinaan, on ihan kivakin leikkä tätä ajatusleikkiä. Missä nyt olisin, jos olisinkin mennyt naimisin ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Ei harmitellen ja katuen, vaan pohtien.

Olen nyt kohta puolivuotta istunut psykoterapiassa. Nyt asioita ja muistoja ja tunteita alkaa pulpsahdella esiin oikein urakalla.
Se ahdistaa ja mutkistaa elämää. Mille annan kiitokseni on hyvä työppaikkani. Viihdyn töissä ja koen, että sekä minua, että työtäni arvostetaan ja saan olla oma itseni. Ja mnulla on hyvä työkaveri, jolle voin aina napista.
Se antaa voimaa, se, että on mukava mennä töihin, että arki sujuu.

Mutta välillä pitää kääntyä ja katsoa.

Haluan nyt muistuttaa, että kaikki se mitä minä koen, ei välttämättä ole totuus. Totuus ei myöskään ole se, mitä joku tonen kokee. Mutta minulle, minun kokemukseni on totuus. minä olen reagoinut asioihin tietyllä tavalla, ja se on minun oikeuteni. Kukaan muu ei voi kertoa, kuinka minun joku asia pitää kokea.


Mutta nyt siihen kääntymiseen. Olen aina ollut jonkun asteisen masentunut ja ahdistunut. Niin pitkään kuin muistan.
Vaikka ensimmäiset 7 vuotta onkin mielestäni pois pyyhkiytynyt melkein kokonaan, muistan minä jotain.
Mutta millaista oli sitten sen 7 vuoden toisella puolella.
Ahdistusta ja pelkoa. Huolehdn niin kovasti, perheen asioista. Rittääkö rahat, miten äidin ja isän suhde, miten muut jaksaa, palaako talo, ajaako isä kolarin, mitä jos joku kuolee.Kelpaanko minä, olenko minä hyvä?

Opin jo pienenä lukemaan merkkejä ihmistä, rivien välistä ja noudattamaan kirjoittamattomia sääntöjä.

Vanhempani erosvat, kun olin 10, täytin sinä kesänä 11. Ero ei ollut kaunis ja helppo.
Sen jälkeen alkoi pitkä ja vaikea jakso, joka rauhoittui hukan vasta kun muutin pois kotoa.
Mutta mitä kaikkea pelko, arkuus, masennus ja ahdistus aiheutti elämässäni. Konkreettisesti.

Kuten jo aikaisemmin vittasin koulu oli kamalaa. Koin itseni niin huonoksi ja vihatuksi. Pelkäsin olla koulussa, inhosin koulua. En uskaltanut viitata tunneilla, kokeet olivat kamalia ja pelottavia. Pelkäsn julkista häpeää. Mikä kyllä harvemmin osui kohdalleni, koska olin niin tarkka ja huolellinen.
Yläasteelle mentäessä jouduin vaihtamaan koulua. Pienestä ja turvallisesta, isoon ja pelottavaan. Tunsin ennestään yhden oppilaan. Minusta tuli koulukiusattu.

Rohkaistuin aina välillä ja aloitin erilasia harrastuksia. Ratsastusta, jalkapalloa, jazz-tanssia, karatea... Mutta lopetin kaikki hyvin pian, koska ahdistus oli aina liian suurta.


Minusta piti tulla näytteljä, olen aina rakastanut näyttelemistä. Olin mukana vähän aikaa harrastelijateatterissakin. Arvatkaa miksi minä en ole näyttelijä?

Koska jo teakin pääsykokeet aiheuttivat niin suurta ahdistusta, että ajatus oli pakko haudata.
Teologiaa, jopa hain lukemaan. mutta pääsykokeisin meno oli työn ja tuskan takana.
Työpaikan etsiminen aiheutti sanoinkuvaamatonta paniikkia ja ahdistusta.
Yhteishaussa hain opiskelemaan taas, sainkin kutsun pääsykokeisiin. Nuorisotyönohjaaja muistaakseni. perun pääsykokeisiin menon edellisenä iltana kamalan ahdistuksen ja pelon takia.
Kätilö oli myös yksi unelma-ammattini. Pääsykokeet=apua!
Se miten päädyin opiskelemaan lähihoitajaksi, oli sattumien summa. Ja ilman pääsykokeita.
Yksinolo pelotti ja ahdisti. Julkiset kulkuneuvot pelotti ja ahdisti. Uudet tilanteet pelotti ja ahdisti. uudet ihmiset, pelotti ja ahdisti.

Sitten sain vielä kuulla olevani pelkuri ja saamaton.

Ei ahdistusta ja pelkoa voiteta vain päättämällä. Ei ainakaan, jos se asuu syvällä. ja on istutettu hyvissä ajoin.

Pelon ja ahdistuksen kaveri on aina tietysti ollut erittäin alhainen itsetunto. Ja kyllähän ihminen kaiken tämän seurauksena masentuu.

Mutta minä oli hiljaa ja päätin selvitä. Vasta vuosi sitten avasin suuni ja hain apua.

Ja miksi minua ahdisti ja masensi ja ahdistaa ja masentaa edelleen.

Koskaminun pieneen päähäni on iskostettu, huonon itsetunnon lisäksi sääntö. Sääntö siitä, että epäonnistumista seuraa kuolema, vihaa seuraa kuolema, heikkoutta seuraa kuolema. Lista jatkuu loputtomiin.

Tässä on vain pieni välähdys siitä, mitä elämässäni on ollut. Ohut siivu. Kirjoitan siivuista lisää, kun on sen aika.
Minulle tämä kirjoittaminen on tärkeää. Avata suunsa ja ymmärtää itsekin paremmin.
koska tämä on minun elämääni, vain minä voin sille tehdä jotain.
Toivottavasti.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: On turha katsela taaksepäin ja jossitella.Tapahtunut mikä tapahtunut.

Veit varpaat suustani..... (Tyhmä sanonta vuodelta nakki ja sota)

Lainaus: Minulle tämä kirjoittaminen on tärkeää. Avata suunsa ja ymmärtää itsekin paremmin.koska tämä on minun elämääni, vain minä voin sille tehdä jotain. Toivottavasti.

Juuri näin. Olet aikuinen ihminen joka vastaa itse omasta elämästään ja elämälle voi tehdä aina jotain (tosin osaa rajoittaa mm. rahan puute)

Ei se elämä herkkua ole muillakaan, koska en vielä tähän päivään mennessä ole tavannut henkilöä jolla elämä olisi ollut pelkkää kultalusikkaa (ei edes niillä rikkailla jota olen tavannut)
Aina on ja tulee olemaan myös alamäkiä, joille ei voi mitään. Pitää vain nousta seisomaan ja jatkaa eteenpäin uusiin seikkailuihin.

Nyt hakemaan lisää kahvia...... ;-)

PS. Söpö kuva Sinusta lapsena.

Anni kirjoitti...

juu, pienenä olin vielä ihan söpö. mutta se katosi sitten jonnekin ;);):):);).
Olihan minulla silloin vaalea kihara tukka.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: juu, pienenä olin vielä ihan söpö. mutta se katosi sitten jonnekin ;);):):);).

Huhupuhetta...... ;-) (vertaa goottiprinsessakuva)

Anni kirjoitti...

No miten sen nyt ottaa...Onhan se ihan kiva, jos tykkää