sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Pimeää

On alkanut taas se aika. Pimeä aika. Kuinka ahdistavaa ja ajatella, tämä on vasta alkua.
Kohta koko päivä on yhtä pimeää putkea.

Huomasin sen vielä niin selvästi tänään, kun olin ystäväni kanssa kävelyllä. Odottelin häntä tuossa puoli seitsemän aikaan, tuossa eläintarhanlahden kulmilla.
Siinä odottaessa, oikein huomasi kuinka pimeys laskeutui ja valtasi alaa. Talojen mainosvalot, vain kirkastuivat ja kaikki muu katosi.

Minä en vain pidä pimeästä. Siitä, että on pimeää kun aamulla menee töihin ja pimeää kun tulee töistä.
Toisaalta positiiviseksi asiaksi voi lukea, sen, että voi hyvällä omallatunnolla mennä jo puoli yhdeksältä nukkumaan, kun on jo kuitenkin pimeää.

Kynttilöitä en tykkää poltella. Kissat kaataa ne ja toisaalta olen niin kovin huolehtivainen tuon tulen suhteen, että stressi vain kasvaa.

Joulukin lähestyy, ja Homssu ei tykkää ollenkaan.
Kun saisi vain nukkua. heräisin sitten mielelläni, vaikka maaliskuun lopussa.

Saisikohan sen jotenkin järjestettyä?
Kyllähän etelänmaissakin nukutaan siestaa, kun on päivän kuumin aika. Mksi ei siis täällä kun on vuoden pimein aika.
Kannatan!

5 kommenttia:

Rusakko kirjoitti...

Täällä on myös pohdittu talviunta välillä lokakuu-maaliskuu. Välillä vain heräisi syömään ja pissalle ja sitten vain uinuisi pehmeiden peitojen alla! Kannatetaan!!

Anonyymi kirjoitti...

Jep, komppaan täysillä. Minä en ymmärrä miksi en saisi nukkua talviunia. Saavathan Muumitkin... ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuo pimeä mukava asia ole, mutta sen kanssa on vain pyrittävä elämään.

Ajatus talviunista saa kannatusta täältäkin. Toinen vaihtoehto olisi matkustaa jonnekkin lämpimään (tosin pimeä tulee sinnekkin) jossa ei olisi ainakaan sadetta ja lunta. Pitäisi vain saada paljon rahaa toteuttamiseen......

Anni kirjoitti...

Talviuni saa siis paljon kannatusta. Nyt vain äänestämään ehdokkaita, joilla on samanlaiset mielipiteet.
Aikoinani ollessan kunnallisvaali ehdokkaana, olisi voinut ottaa tämän asian listoilleni.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida löytyä sopivia ehdokkaita. Aikanaan yritin saada vuorokauteen 32 tuntia (jotta kerkiäisi tehdä kaiken työn ja levätä hyvin välissä)

Kannatusta sain paljon, mutta siihen se sitten jäikin :-/