Ikuinen sairaus vai jotain ohimenevää

Minä olen yhä vieläkin masentunut. Se on sairaus, en tiedä tuleeko se koskaan poistumaan elämästäni. Vai onko se aina läsnä.

Pitääkö minun tottua vain siihen, että on parempia aikoja ja on huonompia aikoja. Pitääkö minun läheisteni vain tottua siihen?

Läpi elämäni.

Vaikka käyn säännöllisesti terapiassa ja käsittelen joka kerta syvempiä ja vaikeita asioita, ei se tunnu minua parantavan. Niinkuin flunssasta parannutaan.

En osaisi tällä hetkellä kuvitellakaan elämääni ilman lääkitystä ja jatkuvaa asian käsittelyä. Opettelemista elämään.

Toisina päivinä tuntuu, etä tässä kakessa ei todellakaan ole mitään järkeä, toisina menee paremmin.

Myönnän, että nyt on huono kausi; terapiassa käsitellään vaikeita asioita, on pimeää, ja takana rankka vuosi, joka onneksi päättyy kohta.

Luvassa on onneksi kahden viikon loma. Olen töissä vielä aatonaattona, mutta sitten palaankin töihin vasta tammikuun 8. päivä.

Ihanaa.

Väsyttää kovasti ja haluan vain olla rauhassa. Onneksi minulla on vain kaksi kissaa, jotka hekin tykkäävät nukkumisesta. Voin siis maata ja olla, ilman huonoa omaatuntoa. Onneksi, muuten en jaksaisi.

Joululahjat pitäisi saada hankituksi, onneksi minulla on ideoita päässäni, ne pitäisi vain vielä toteuttaa :)

21.12 on talvipäivän seisaus, siitä päivästä alkaen alkaa valo voittamaan. Se on juhlan aihe, valon juhla. Se on tärkeää, ainakin minulle, sitä sietää juhlia.

En halua juhlia joulua, ninkuin normaalisti on totuttu juhlimaan, vaan haluan kääntää sen valon juhlaksi, auringon juhlaksi.

Se on sentään juhlimisen arvoista.

Ostin muuten Pink:in, uuden levyn Funhouse, erittäin positiivinen levy ja ehdottomasti suositeltava. On menevämpiä kappaleita ja sitten ihan vain pianolla säestettyjä. Ja tärkeää, sanoituksissa on oikeasti jotain sisältöä...

Taas tuli tekstiä, jossa ei ollut päätä eikä häntää, mutta olihan ainakin torso.

Mutta minä olenkin henkisesti epävakaa ja tunnevammainen, joten minulle se suotakoot. :)