Kuinka pitkään pitää jaksaa?

Muita ihmisiä ja heidän huoliaan?
Missä menee raja.
Mikä on kamalaa itsekkyyttä ja mikä omien rajojen suojelua.

Se on erittäin vaikeaa, etenkin sillon kun on koko elämänsä kantanut huolta, jaksanut ja ymmärtänyt.
Minä olen aina ollut se kiltti ja ymmärtäväinen. Joka on pitänyt kaikkea koossa. Kantanut huolta ja ollut vahva.
Juu, ihan terapiakamaa.

Nyt kun olen hiljalleen opetellut aina välillä sanomaan ei ja kieltäytynyt ottamasta kannettavakseni jonkun huolia, on morkkis aina välillä valtava.
Että maailmankaikkeus vähintään tulee ja kostaa. Joudun helvetin tuliin, pahoitan ihmisten mielen ja pilaan ihmisten elämän. Loppupeleissä olen se kamala tuhoava voima, jonka takia joidenkin elämä on pilalla.

Mutta nyt kun miettii, on minulla kamalasti voimia....

Vaikka koko ajan käyn läpi prosessia omien rajojen löytämiseksi on se silti niin hiton vaikeaa.
Päästä yli siitä mihin on kasvatettu ja opetettu. Oppia jotain uutta ja oppia, että ei ne seuraukset nyt ole niin kamalia. Aikuisia ihmisiä tässä ollaan ja jos nyt sanoillani ja teoillani tuhoan ja pilaan jonkun raukan elämän lopullisesti, niin voi voi. ( mikä on kyllä aika epätodennäköistä, kun ei minulla kuitenkaan niitä mahtavia voimia ole).

Mutta kysymys kuuluu ja säilyy, missä menee raja? Jaksamsen ja ymmärtämisen raja?
Usein ei kuitenkaan oma terveys ja hyvinvointi riitä rajaksi.
Itsekkyyttä ( jota kaikki luule epäitsekkyydeksi),uhrautumista ja marttyyriutta.... En minä kuitenkaan muistaakseni tainnut se jeesus-heppu olla.

Mutta hukassa on silti, rajat meinaan, en halua olla rajaton. Ei se ole hyvä juttu. Vaikka ihan kivastihan nuo laulavat, jos tykkää.
;):)