Elämä jatkuu

Elämässä on kaksi varmaa asiaa, syntymä ja kuolema.  Molemmat vaikeita, ravistelevia ja suuria asioita. Tässä puolen vuoden aikana on molempia koettu.
Ensin tuli Lippe tiineeksi, raskautta seuratessani jouduin lopettamaan rakkaan Kukka-kissani. Sitten syntyi Allu. Olin mukana synnytyksessä.
Sitten tuli taas kuoleman vuoro, minun isä kuoli.
Oli kyse eläimistä tai ihmisestä on kuolema ja syntymä aina yhtä voimallinen kokemus.
Niin kuolema kuin syntymä ovat yhden ajanjakson loppu ja toisen alku, molemmissa elämä muuttuu.

Elämä jatkuu ja aika kuluu. Aikaa ei voi pysäyttää, sitä ei voi hidastaa, se raksuttaa eteenpäin.

Olen ahdistunut, yöt ja illat ovat pahimpia.
Mietin silti aikaa, kuinka se kuluu ja muuttuu.
Lähden huomenna Helsinkiin, siellä ovat siskojeni lapset. Ne jotka juuri syntyivät ja joille annettiin nimi. Nyt he kaikki ovat oikeita pieniä ihmisiä, joilla on oma elämä ja omat ajatukset. Yhdellä poikaystävä ja toisella soiva barbapapa-talo, kolmas kulkee omaa tietään pitkissä kiharissa hiuksissaan.

Samalla annetaan sinetti isäni elämän loppumiselle. Hänelläkin oli joskus sylissään pieniä nyyttejä, jotka nyt ovat jo yli kolmikymppisiä ja ovat pitäneet sylissään omia pieniä tuhisevia nyyttejä.
Elämä jatkuu, vierii eteenpäin, muuttuu.

Uskon, että rakkaus ei koskaan kuole. Kun on kerran jotain rakastunut, rakkaus on ja pysyy. Se voi peittyä, himmetä ja muuttaa olomuotoaan, mutta ei se katoa.
Minua lohduttaa myös se, että minun katsomuksessani kuolemaan loppuu ihmisen huolet. Kuollut ihminen on kuollut, hän ei enää huolehdi mistään, hän ei enää tiedä mistää, eikä häntä enää satu. Kuollut ihminen on poissa, häntä ei enää ole.
On aivan sama jatkaako henki tai sielu vielä elämäänsä. Uskon, että jos se sitten jatkaa, niin ainakin sillä on hyvä olla, en usko taivaaseen tai helvettiin, vaan siihen, että kuoleman jälkeen on hyvä olla.

Mutta ei sillä oikeasti ole väliä. Sillä me olemme vielä hengissä, eikä ole meidän tehtävä miettiä, että mitä sitten. Meidän tehtävä on elää elämää maan päällä, parhaaksi katsomallamme tavalla.

Isästäni haluan säilyttää hyvät ja kauniit muistot. Kertoa ne tuleville polville . Antaa ihmisen elämälle tarkoituksen.
Ymmärtää, sen että jonkinlaisen tasapainon on säilyttävä.
Kun itse kuolen, toivon, että se tapahtuu nopeasti ja tänne jääville jää minusta mieleen hyviä asioita. Että he voivat nauraa yhdessä minun kanssani, sitä, kuinka absurdia elämä oikeastaan on.

Allu-vauva, joka syntyi 20.8.2011, jonka sain syliini pari sekuntia syntymästä, joka painoi hiukan yli 500 grammaa ja oli pienen rotan kokoinen, on nyt 10 kiloinen mötkäle. Se kasvaa kovaa vauhtia, oppii elämästä koko ajan uutta, mutta on niin vauva vielä. Kesken villin leikin tulee pissahätä, eikä aina kerkeä paperille saakka. Ja välillä menee kakalle kesken syönnin, että pikku masuun mahtuu lisää. Lippe-äiti hoitaa Allua ja opettaa elämään, Lippe, joka oli itsekin juuri vauva. Joka kaksi vuotta sitten söi minun pinkin lapaseni ja tuli onnellisena luokseni lanka-aarre suussaan Kuukausi sitten Allu tuli onnellisena luokseni lanka-aarre suussaan, hän oli syönyt minun pinkin pipon tupsun.

Vanha Kalle-kissakin on tottunut koiriin ja elää mukavaa elämää syöden ja nukkuen.
Aika menee eteenpäin ja elämä jatkuu, vaikka se toisinaan kirpaisee aika todella paljon.