maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

Pienen hirmuliskon tunnustuksia

Tähän aikaan vuodesta tuntuu, ettei tämä ikitalvi lopu ikinä.
Masennus voittaa, mutta pikkuhilojaa se kesä koittaa. Hoen itslleni jatkuvasti sitä mantraa. Olen jo Ostanut itselleni uudet sandaalit ja pari muuta kesävaatetta.

Olen silti huomannut, että minussa asuu pieni hirmulisko, enkä pidä siitä ollenkaan.
Näennäisesti kiltti Hirmis on oikeasti aivan kamala, enkä oikeastaan pidä siitä ollenkaan.  Takkutukan kanssa tämä Hirmis nostaa päätään oikein kunnolla, tai ehkäpä se on niin, että se nostaa sitä kaikkien kohdalla yhtä paljon. Takkutukka vaan joutuu sen vaikutusalueelle useimmin ja hänelle se Hirmis uskaltaa kiljua päin näköä. Työelämässä tämä ihana pieni Hirmis sentään yrittää pitää jonkinlaisen suodattimen suunsa edessä.

Minä olen nopea liikkeissäni, kestän kipua ja sisua löytyy vaikka muille jakaa. Organisoin ja järjestän. Suopeana ihmisenä hymy huulilla kerron, että jokainen olkoon sellainen kuin on, mutta Hirmis haluaa, että kaikki ovat sellaisia kuin minä.
Hirmis ei siedä hitautta. Hirmis ei siedä pohtimista. Hirmis ei siedä panikointia, Hirmis ei siedä sitä, että jollain iskee pelko kurkkuun. Hirmis ei pidä tehottomista ihmisistä. Hirmis on anteeksiantamaton ja kova.
Hirmis on osa minua, enkä hänestä pidä. Tiedän myös sen, että Hirmis ei ole minuun muuttanut ihan muuten vaan, Hirmiksen käytös on opittua.

Työelämässä Hirmiksellä on äärettömän vaikea työskennellä hitaiden ihmisten kanssa. Siinä vaiheessa, kun muut vielä suunnittelevat, on Hirmis jo toteuttanut ja laittanut ja tehnyt. Eikä Hirmis voi ymmärtää, että se häiritsee jotakin. Hirmis menee kuin salama, kerkeää tehdä asiat ennen muita ja sitten suuttuu muille, kun eivät tee mitään.

Hirmis tuli erittäin konkreettisesti esille tässä päivänä eräänä. Olimme Takkutukan kanssa ajamassa autolla, tai siis hän ajoi. Oli hiukan epävarma auton kanssa ja jännitti. Olimme isossa risteyksessä, meidän piti kääntyä vasemmalle ja liikennevalosysteemi oli meille molemmille tuntematon. Sillä vasemalle kääntyjille oli yksi valo ja emme todellakaan tienneet onko meidän mentävä kun valo palaa, vai kun ei mitään valoa pala. Olimme jonon ensimmäisenä ja takanamme oli rekka. Takkutukka hiukan panikoi tilanteessa ja mitä tekee Hirmis?
vastoin kaikkia tapojani Hirmis avaa suunsa ja alkaa huutaa kuin syötävä. En koe, että noita kaikkia sanoja kannattaa toistaa tässä kohtaa, koska suurin osa niistä asioista ei ollut kauniita.
Koko automatkan Hirmis puhisi ja puhkui hyvä, ettei itse hypännyt auton rattiin ja näyttänyt, että miten sitä oikein kuuluu ajaa, että ei arastella ja kaasu pohjaan ja menoksi. kaikki voivat arvella, että tästä syntyi hiukan isompi kriisi.
( Muistini sopukoista kaivan erään reissun välillä Tampere-helsinki, kun olin juuri saanut ajokortin, isäni istui pelkääjän paikalla ja koko matkan puhisi puhkui, neuvoi ja paineli kauhuissaan olematonta jarrua ja kaasua, hm....)

Hirmis ei siedä kaupoissa hitaista ihmisiä, Hirmis ei siedä hidasta kävelyä, Hirmiksen mielestä mennään, kun mennään eikä meinata. Hirmiksen mielestä vain heikot pyytävät apua. Hirmis tekee tehokkaasti kaikkien muidenkin työt, kun ei ne muut kuitenkaan kerkeä. Hirmiksen mielestä vain heikot ovat sairaita ja kovat kundit menee pää kainalossa eteenpäin.

Hirmiksen kesytys saa puolestani alkaa, sillä kukaan ei halua Hirmistä ystäväkseen. Hirmis on ilkeä ja polttaa itsensä loppuun omassa täydellisyydessään. Hirmis kun tietää ja osaa. Paremmin kuin kaikki muut.

Olen pahoillani Hirmiksen puolesta. Jonain päivänä vielä pääsemme elämästä yhteisymmärrykseen Hirmiksen kanssa. Toivottavasti.

1 kommentti:

Taru kirjoitti...

Meissä kaikissa asuu pieni Hirmis.....