lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

Mökki

Aika on vierinyt vauhdilla eteenpäin. Autokoulu oli jotenkin niin rankka ja kerkesin olla viikon Helsingissäkin, ottamassa uusia tatuointeja. Matkan päätarkoitus oli sirotella isäni tuhka, kesämökille, jonne hän oli sen toivonut päätyvän.
Nyt hän on puiden seassa, ruohona, kukkana ja ilmassa liitelemässä lintujen kanssa. Niinkuin hän halusi ja mielestäni ainoan oikean tavan lailla.

Sitten kävi niin, että sain sen ajokortin, neljäs ajokoe meni läpi. Mutta hilkulla. Samana päivänä kun sain kortin, muutin mökille koirien kera ja aloitin ajoharjoittelun omalla autollani. Kyllä jännittää edelleenkin tuo ajaminen aivan kamalasti, sydän hakkaa ja jalat kramppaa, mutta olen päättänyt oppia ja totutella.
Eniten ahdistaa ne, jotka roikkuvat aivan takapuskurissa kiinni. Toki heitä harmittaa, kun minä köröttelen hiljaa, enkä pääse valoista liikkeelle sekunnissa. Mutta ehkä heidänkin on hyvä oppia kärsivällisyyttä. ;)
Eilen autoilla ajoin tähän mennessä pisimmän matkan yksin ja moottoritietä. Olin Allun kanssa arkitottelevaisuuskurssilla. Okei, nopeusrajoitus oli 120, mutta kun ei uskaltanut. Ajoin 110 km/h. Onneksi motarilla kiireisimmät pääsee ohi. Minua niin kovasti ärsyttää myös ne joille ei nopeusmerkit merkitse mitään.
Eilen kun tulin arkitottiksesta takaisin oli moottoritiellä menossa erilaisia silta- ja muita tietöitä, ensin tuli 100 merkki, sitten 60 ja viimeiseksi 50 merkki. Minä ajoin rajoitusten mukaan ja sain paljon vihaisia katseilta ohittavilta autoilta.
No sellaista se on.

Mökillä kun on on helpompi hengittää. Vaikka kuten olen jo aikaisemmin kertonut tämä on siirtolapuutarhamökki, mutta silti niin ihana. Täällä nukkuu hyvin. Parhaimmillaan, kun yöllä lämpötila laskee 13 asteeseen.
Koirat voi päästää ovesta suoraan pihalle ja jotenkin voi vain nauttia.
Sauna siitä on tullut minulle henki ja elämä. Uimassakin on käyty, mutta pulahdettu saunasta, 9 astetta kun on minulle vielä liian kylmää.
Täällä on iso yhteisauna, joka lämmitetään keskiviikkoisin ja lauantaisin ja pieni rantasauna, jonka jokainen kylpijä lämmittää itse. Yhteissauna maksaa euron/kerta ja rantasauna 2 euroa/tunti.
Ylellistä.
Yhteissaunassa on toki miehille ja naisille omat puolet. Yhteissauna on iso ja sitä lämmitetään koko päivä. Siellä on ihanaa. Voi jutella muiden naisten kanssa tai vaan olla omissa oloissaan. Suurin osa asukeista, kun on jo eläkeiässä tai lähellä sitä on heidän tarinoitaan niin mukava kuunnella. Kokemuksia ja puutarhajuttuja. Lapsiakin saunassa näkyy välillä.
Rantasaunassa olin eilen, ihan yksin omissa oloissani puoli yhdeksästä puoli kymmeneen illalla. Ei tarvinnut edes lämmittää, koska ennen minua oli ollut kylpijöitä, jotka olivat laittaneet vedetkin valmiiksi.
Oli niin ihanaa, saunoa ja sen jälkeen istua saunan pienellä terassilla ja kuunnella linnunlaulua ja katsella ja kuunnella järven liplatusta.

Täällä siis ollaan, mökillä. Toivottavasti uuden tietokoneen myötä saan aikaiseksi päivityksiä vähän useammin :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa!!! ... siis että sait nyt sen ajokortin. ONNEKS OLKOON! Varmaan helpotus! =D Ja ihanan kuuloista saunailua, mökkeilyä ja oleilua. Otitko ihan uudenlaisen tatskan vai niitä kiemuroita lisää (joista tykkään) =)...

IHANAA KESÄÄ!!! Nina

Anonyymi kirjoitti...

Onnea paljon ajokortista :) Tuo mökkielosi saunomisineen ja laineitten liplatuksineen kuulostaa aivan ihanan rauhalliselta ja rentouttavalta. Ensi viikonloppuna olisi itselläkin samaa ihanuutta luvassa :) Aurinkoa kesäpäiviisi! Lämpimin ajatuksin Johanna