torstaina, joulukuuta 28, 2017

Uudelta vuodelta toivon....

Joulun pyhät meni, onneksi. Selvisin, onneksi. Tai turhaa on onneksi sanoa, että selvisin, tottakai selvisin, ahdistus itsessään kun ei tapa. Tietysti olisi voinut jäädä kiinni painajaiseen ja elää aattoa uudestaan ja uudestaan, aina kun herää olisi jouluaatto, se sama jouluaatto.
Joulu oli todellakin valkea lunta on satanut valtavasti, joka päivä on auton saanut etsiä kinosten alta.
En tykkää, sillä sen sulaminen kestää sitten ikuisuuden. Voisi olla lunta vielä tammikuu ja sitten yhdessä yössä sulaa pois.

Uusivuosi on minulle kuitenkin aina helpotus, siitä alkaa kevät. Johtunee siitä, että sekä kouluaikana, että työelämässä vuosi jaettiin aina kevät-ja syyslukukauteen. Kevätlukukausi alkoi joululoman jälkeen.

Jälleen yksi vuosi takana, jälleen uusi edessä.

Takana on rankka, raskas vuosi.
En rupea erittelemään, en jaksa, en halua.
Yritän edes keskittyä hyvään.

Olen oppinut paljon uusia asioita. Ihan puhtaasti konkreettisia asioita, ei mitään 'olen oppinut itsestäni uutta'.
Tunnen itseni jo liian hyvin oppiaksi jotain uutta itsestäni.

Olen oppinut paljon sekä kissahommissa, että toimiessa siirtolapiutarhayhdistyksen puheenjohtajana.
Käytännönasioita, paljon ja tieto on aina hyväksi.

Sitten on edessä uusi vuosi, yhtä asiaa toivon. Parempia ilmoja. Lämmintä.
Lupauksia en tee. Miksi luvata itselleen mitään. Voisihan sitä vaikka olla parempi ihminen, mutta en kuitenkaan ole.
En aio olla liikunnallisempi tai vähentää herkkujen syöntiä.
Voisin tietysti yrittää olla ruoskimatta itseäni niin paljon (henkisesti meinaan). Ruoskisin itseäni siitä, että pitää ruoskia itseään vähemmän.


Ehkä voisin luvata, että yritän tehdä elämästäni sellaista, että minun on hyvä elää sitä.

(Sivuhuomautuksena kerron, että kolme erittäin aktiivista kissanpentua kirjoittaa tätä postausta kanssani, se on niin jännä tämä tabletin kosketusnäyttö.)

Siinä se taas meni, yksi vuosi. Onneksi aika vierii eteenpäin, kaikesta huolimatta.


4 kommenttia:

Paksu Bertta kirjoitti...

Minäkin selvisin joulusta, vaikka vaikeaa oli. Sukulaisissa piti käydä, mikä oli aika raskasta. Kaikki olivat laittaneet joulua koteihinsa, mutta minä en jaksanut.
Anni, voisitko kertoa, miten selviydyt taloudellisesti?
Minulle on haettu nyt kuntoutustukea kahdeksi vuodeksi. 1400 eurolla yritän selvitä omakotitalon lainoista ja laskuista sekä muusta elämästä. Tiukkaa tekee, mikä ylläpitää jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta.

Anni kirjoitti...

En minä kovin hyvin pärjääkään, mutta... sitä oppii, että mitkä laskut voi maksaa myöhässä :-)
Tietysti on paljonazioita, joita haluaisntehdä, mutta...
Tukan värjään ja leikkaan itse, en käytä alkoholia tai polta tupakkaa, en ostavaatteita, kuin korkeintaan kirppareilta. Käytän hyväkseni kiinakauppoja esim. Wishiä ja aliexpressiä.
Auto on rahasyöppö, sille ei voi mitään. En matkusta.
Ruokaan minullamenee paljon rahaa, sen suhteen en osaa ostaa järkevästi, vaikka kerralla isomman satsin ja tehdä itse ruokaa.
Sitten pitää oppia pyytämään apua, pyytää kaverilta rahaa, kun raha loppuu.
Kannattaa ottaaselvää onko oikeutettu mihinkään tukiin, mene kelaan ja kysy.
Aina on leipäjonot ym. Kun tulee oikein tiukkaa.
Essencen meikit ovat hyviä ja halpoja. Lidlistä löytyy paljon halpaa kosmetiikkaa. Kasvorasvana käytän vain nivea cremeä (se sininen peltipurkki), tutkitusti hyvää ainetta.
Kyllä sitä pärjää.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

ja parempaa alkanutta vuotta sinulle ja meille kaikille! Minulle joulu oli hyvää aikaa, vietin sen poikkeuksellisesti opiskelevan tyttäreni luona ulkomailla. Viikko suorastaan lensi. Siinä kerkesi unohtaa omat arkihuolet, tai ainakin sulki ne ulkopuolelle. Tehtiin tytön kanssa yhdessä kaikkea mukavaa, aamullakin oli mukavaa herätä siihen ajatukseen, että rakkain on siinä lähellä. No, reissusta tultua jättäydyinkin sitten kolmen viikon lomalle työstä ihan silkan uupumuksen takia. Nyt taas harjoittelen työntekoa. Tähän johti syksyn kova työtahti ja siinä rinnalla unettomuus + taloudelliset huolet. Jälkimmäistä olen nyt alkanut purkamaan ja selvittämään ulospääsytietä. Olen jo useamman vuoden kärvistellyt selviytymisen ja oman jaksamiseni rajamailla. Nyt on pakko tehdä tilanteelle jotain. Edessä on hankalia asioita, mm. asunnon myyminen. Pelkkä ajatuskin pyörryttää. Kun ei ole sitä toista ihmistä jakamassa taakkaa ja auttamassa. Mutta päivä kerralla tässä nyt mennän.
Ja jottei menisi pelkäksi valitusvirreksi, niin kyllähän se kevätkin on sieltä jostain tulossa...

Voimia!

Susanna

Anni kirjoitti...

Sinulle myös Susanna!